Varma merkki syksystä ei ole lintujen muutto Etelään, vaan keräilyhuutokauppojen alkaminen kesän jälkeen. Ensimmäisenä asialla tänä syksynä oli Vaasan kerhon huutokauppa. Tästä huutokaupasta jää jälkipolville kovin vähän kerrottavaa, nimittäin M30 osastossa oli myytävänä vain neljä kohdetta, joista kaikissa oli mielestäni lähtöhinnan kanssa vakavia ongelmia. Myynti jäi M30 osaston osalta odotetusti nollaan.
Seuraavana vuorossa oli Suomen Postimerkkilehden huutokauppa järjestysnumerolla 48. M30 kohteita oli myytävänä tässäkin huutokaupassa kovin vähän, laskin kolmetoista kohdetta ”Käyttösarjat 1930- jälkeen”-osastosta. Mukana oli mm. kakkosladelman 1,25mk/50p keltaisen merkin numerokuusilo parin kympin lähdöllä, joka nousi 48 euroon ja saman merkin postikorttikäyttö kotimaan postitteella, joka sekin meni kaupaksi kolmella kympillä. Korkeimmalle nousi 3mk tummanoliivin merkin numerokuusilokohde, jossa oli kaksi kuusiloa eristä 210 ja 308 ja jonka hinta nousi 70 euron limitistä aina 141 euroon saakka.
Myytävänä olleista postihistoriakohteista kiinnostavin oli mielestäni vuonna 1937 Kreikkaan lentänyt kirje, joka oli ”kokeneen” näköinen, mutta ehjä. Kreikka on ”parempi” kohdemaa. Kohteella oli aikaan tyypillinen taksa, joten harvinaisuudesta ei ole kysymys – myytiin limitiillä 10 euroa.
Tätä kirjoittaessani on ainakin viisi huutokauppaa käynnissä – eli syksy on tosiaankin alkanut, nähtäväksi jää löytyykö näistä auki olevista mitään mielenkiintoista kerrottavaa; toivottavasti kahden ensimmäisen huutokaupan anti ei ole indikatiivinen tämän syksyn kokonaiskuvasta, sillä mielenkiintoisia kohteita on ollut tarjolla harvanlaisesti.
Eräs mielenkiintoinen ja vähän ikävä asia, joka on viimeaikoina nostanut päätään on ollut erilaiset huijaukset – keräilyyn on kautta aikojen liittynyt kaiken maailman filunkia ja muunneltua totuutta. Harmittomin tämän asian ilmenemismuoto on ns. H.C. Andersen-tyyppinen liioiteltu mutta faktoiltaan totuuden mukainen kerronta myytävän kohteen hyvyydestä. Toisessa ääripäässä on ostajan rahalliseen vahingoittamiseen tähtäävä väärentäminen ja tahallinen harhaanjohtaminen. Näiden lisäksi on tietysti ylihinnoittelu ja järjetön ylihinnoittelu, mutta ne eivät ole huijausta sanan siinä merkityksessä kuin valehtelu, sillä vapaassa vaihdantataloudessa ostajalla ja myyjällä on oikeus sopia tuotteen hinta. Siinä missä arvopaperimarkkinassa ajatellaan toimivan tehokkaiden markkinoiden, joissa siis ostaja ja myyjä tietävät kohteen hinnan, eikä ns. hyvien diilien ja riskittömien voittojen eli arbitraasin tekeminen ole mahdollista, on asia täysin eri tavalla keräilymarkkinoilla. Keräilyssä nimittäin vallitsee se wanhan perimätiedon mukainen ”tieto on valttia” tilanne, joka palkitsee ne, jotka jaksavat ”opiskella” aluettaan. Kyseessä on siis asymmetrinen informaatio myyjän ja ostajan välillä, jossa tiedon määrä ratkaisee. Itse pidän tiedolla saatavan edun ajoittaista realisoitumista yhtenä filatelian koukuttavimmista asioista. Löytöjen tekeminen on huumaavaa.
Tietämättömän ”paras ystävä” keräilyssä on aitouttaja, joka on siis Liiton valtuuttama henkilö, joka voi todeta kohteen olevan väärenne tai aito, ja jonka sanaa voidaan pitää siinä määrässä kuin kenenkään ihmisen sanaa voidaan, totuutena tämän aitous-asian suhteen. Toki aitouttajan oman erikoisalan puitteissa. Aitouttaja siis ei ainoastaan totea joidenkin kohteiden olevan aitoja ja antavan niistä aitoutustodistuksen, jossa on tyypillisesti kohteen kuva, kirjallinen kuvaus kohteesta ja aitouttajan allekirjoitus, vaan aitouttajan myös leimaavat väärennettyjä kohteita väärennöksiksi. Vääräksi leimaaminen tarkoittaa siis sitä, että kohteeseen lyödään aitouttajan toimesta leimaus, jossa lukee yleensä englanniksi, ranskaksi tai saksaksi sana ”väärenne” tai ”leimaväärenne”. Lisäksi lyödään usein myös aitouttajan leimaus väärenneleiman viereen, jotta tiedetään kuka kohteen on väärenteeksi todennut.
Yllä oleva postikortti joululta 1943 joukkoihin on todellisuudessa väärennös, jonka tarkoituksena on ollut istuttaa 25p vihkomerkkien pari kenttäpostin joulutaksaa mukailevalle painotuotepostikortille. Yritys ei ole mennyt aitouttajalta läpi ja kortti on leimattu väärenteeksi. Väärenneleimat näkyvät selvästi merkkien alapuolella – on syytä tuntea kyseiset merkinnät, että osaa tunnistaa väärenteeksi leimatun kohteen.
Kun filunki nuosee uudelle asteelle, yritetään kertaalleen väärenteeksi todettuja kohteita myydä uudelleen aitoina. Tällainen tapaus on osunut myös M30 keräilyyn, nimittäin jokin aika sitten myytiin eräässä huutokaupassa Ruotsiin lähetetty 3½mk / 2,75mk violetin merkin ”aikaisella päiväyksellä” leimattu kohde, joka oli leimattu väärenteeksi. Tuossa vaiheessa väärenneleimaus oli selkeästi näkyvissä ja kohdeteksteissä kyseinen kohde mainittiin aivan oikein väärenteeksi. Filunkia siis tässä ”ensimmäisessä myynnissä” ei ollut – väärenteitä saa myydä siinä missä muitakin kohteita, kunhan kertoo kyseessä olevan väärenteen. Itse asiassa joku saattaa olla jopa innostunut keräilemään väärenteitä.
Kyseinen kohde kuitenkin ilmestyi uudelleen aitouttajan pöydälle sen myöhemmin ostaneen henkilön toimesta. Tällöin kohteelle oli ilmestynyt lyijykynämerkintä, joka ”täysin sattumalta” oli osunut juuri leimaväärennettä osoittavan leimauksen päälle. En osaa kuin ajatella, että tässä on ollut selkeästi mukana ns. huijaustarkoitus, jossa on myyty ”aikaista leimausta” aitona eteenpäin yrittämällä tökerösti peittää väärennöksen osoittava leimaus. Kuten tiedetään, ensipäiviä keräilevät ovat valmiita maksamaan aikaisista leimauksista joskus kovia hintoja ja näin he ovat huijareille ”hyvä kohde” maksuhalukkuutensa takia. En tiedä kuvittelevatko huijarit, että rikos kannattaa, sillä tämäkin tapaus on aikamoisen heikko esitys. Maine menee filatelistipiireissä hyvin nopeasti ja nimitieto leviää – hyvin nopeasti voi käydä niin, että huijari ei saa enää aitoakaan tavaraa kaupaksi.
Toinen viimeaikainen epäilyttävä M30 keräilyyn liittyvä ”tilanne” oli eräs 5mk keltaisen hammastamattoman M30 merkin postitekohteen myynti, jossa kohdetta myytiin ja sille oleva aitoutustodistuskin oli näkyvissä. Kuitenkin vain osittain, sillä koko aitoutustodistuksen alkuperäistä tekstiä näytetty – pois oli jätetty teksti, joka kertoi kohteen kunnosta olennaisia osia. Tällainen tiedon pimittäminen on tietysti myöskin väärin ja on esimerkki ”epäsymmetrisestä” tiedosta, joka osapuolten välillä vallitsee. Jos jätetään pois olennaista tietoa kohteen kunnosta, joka on alun perin näkynyt myös mukana olevasta atestista… pidän tällaista toimintaa petoksellisena; asuntokaupoissa vastaava tiedon panttaaminen myyjän tuntemasta olennaisesta viasta johtaa korvauksiin tai synnyttää oikeuden perua kaupat.
Mitä tästä opimme? Toivottavasti sen, että on syytä pitää silmät auki ja parempien kohteiden tullessa kysymykseen on syytä tutkia kohteet tarkkaan mm. väärenneleimausten havaitsemiseksi.
