Kylmin syksy miesmuistiin tuntuu erityisen kylmältä, koska kesä oli niin lämmin. Samalla tavalla on M30 keräilijää kohdannut myytävänä olleiden kanuunojen puute tuntunut erityisen vaikealta, kun vielä pari vuotta sitten tuntui hyvää olevan yltäkylläisesti. Mutta eikö jo jossakin kauan sitten kirjoitetussa kirjassakin todettu hyvien ja katovuosien seurailevan toisiaan…
Muistellaan menneitä ja mieleen tulee, että forssalaiset järjestivät jo elokuun lopussa Huutokortti-huutokaupan, mutta siitä oli niin vähän kerrottavaa, että päätin jättää ryhtymättä tuumasta toimeen. Allekirjoittanutta kiinnostavimmat myytävänä olleet kohteet olivat mallin 1954 merkein ja kiinnostus kohdistui lähinnä siihen, että millä hinnoilla tavara vaihtoi omistajaa. Selväksi tuli se yksinkertainen totuus, että parempi tavara siirtyy käsistä toisiin paremmalla hinnalla – tässä ei liene kenellekään mitään kovin uutta. Mukavaa nähdä, että M54 ympyröissä on jonkinlaista säpinää! Toinen wanha postihistoriaviidakon sanonta kertoo, että väärätaksaisista ei pidä maksaa… tämäkin pitää paikkaansa, mutta silti joku aina haksahtaa. Toistan itseäni, kun totean, että paras sijoitus, jonka postihistoriakeräilijä voi tehdä on taksakirjan ostaminen.
HTO huutokauppa päättyi 16.9. ja myytävänä oli muutamia kiinnostavia M30 kohteita. Filateliapuolella ”tavallisen” loistoleimaisen materiaalin lisäksi oli kaupan mm. 9mk Postitalo merkistä hyvä hammaste-erikoisuus, arkin reunaan osunut hammaste, joka on nähdäkseni kokoelmatason kohde. Toinen parempi kohde oli 5mk keltainen merkki, jonka väri oli levinnyt. Näitä levinneen värin 5mk keltaisia tunnetaan yksi arkin osa, joka on sittemmin hajoitettu. Tilanne lienee ollut se, että keltaista väriä on yritetty säästää ja sitä on laimennettu, jolloin väriaine on ollut liian ”litkua” ja näin ollen painossa on käynyt niin, että liian juokseva väri on värjännyt arkin merkit liikaa keltaisella peittäen valkoiseksi tarkoitettuja osia. Tällaiset painantaerikoisuudet eivät ole humpuukia, vaikka joissakin makulatuuri ja testipainannoissa on vastaavia nähty. Myytävänä ollut merkki on ns. tuotantosarjaa eikä siis makulatuuria. Kumpikin kohde meni kaupaksi vasta huutokaupan loppumisen jälkeen pohjahinnalla. Tämä kuvastaa M30 keräilyn tilannetta – kerääjiä on, mutta moni lienee aloittanut vast´ikään ja siksi erikoisuuksien vaikeuden tuntemus ei ole vielä ihan kohdillaan. Joku sai nämä herkut sopivasti.
Postihistoriapuollelakin oli kiinnostavaa, kotimaan lähetyksistä paras oli kotiinkannettu kirjattu pikapaketti vuodelta 1946. Kirjatut ja pikapaketit ovat kivoja, mutta kotiinkannot ovat enemmän kuin kivoja – yhdistelmänä kyseessä on kokoelmatason kohde. Tällä kertaa kokoelmatasoa sai vähän yli kuudella kympillä, mikä ei ole paha hinta. Kyseinen kohde nimittäin on mielestäni joka maksetun euron arvoinen. Muuta kiinnostavaa kotimaan postia oli mm. 2mk punaisella merklllä Kavantsaareen 1940 lähetetty kirje, joka oli lähetetty takaisin – postitoimisto oli nimittäin suljettu evakuointien takia. Hyvä ”postiyhteys keskeytynyt” kohde. Tällä kertaa hyvä maksoi vain 32 euroa.
Ranskaan kesäkuussa 1945 Englannin kautta lähetetty kuori myytiin vähän alle kolmella kympillä ja Yhdysvaltoihin lähetetty 9mk punaisen merkin yksittäiskäytöllä lähetetty postikortti vähän yli kahdella kympillä. Mielenkiintoinen Yhdysvaltoihin 1945 marraskuussa lähetetty ja ”By air to the United Kingdom” leimattu kuori, jonka lentolipuke oli mitätöity viisirivisellä punaisella ”viivaleimalla” Englannissa meni kaupaksi alle 20 eurolla. Mielenkiintoisen tästä lähetyksestä teki se, että postimaksu oli maksettu koko matkan Amerikkaan lentona ja ulkomaan vaihtopostitoimisto oli leimannut kuoren silti vain Englantiin asti lentopostina. Tämä käytännössä tarkoitti sitä, että lähettäjä oli maksanut ns. rankasti liikaa lentomaksua, koska kuori on matkustanut Amerikkaan laivalla Englannista. Juuri vastaavanlainen kuori esiteltiin tätä edellisessä Kuopion Savofila näyttelyä esittelevässä kirjoituksessa, Hannu Kaupin yhden kehyksen ”knoppeja” esittelevän kokoelman ympärillä käytävässä keskustelussa. Kohde ja tällainen ”postin toimesta lähettäjän huijaaminen” on harvinainen tapaus ja vastaavia kuoria tunnetaan vain vähän. Tällä kertaa hinta asettui alle kahteen kymppiin. Kuorella lukee ”17€” eli joku lienee jo etukäteen arvioinut hinnan oikein…
Syy tälle Postin toiminnalle oli yksinkertaisesti köyhyys ja halu säästää ulkomaan valuutassa tapahtuvia maksuja, jotka sodan jälkeen olivat sotakorvauksiakin maksavalle Suomelle kalliita ja raskaita. Tässä tapauksessa rahaa pihistettiin useita kymmeniä markkoja, eli käytännössä leijonanosa kirjeen postimaksusta kilisi lyhentämättömänä veronmaksajan taskuun. Voimme tänään jälkiviisaina kuitenkin todeta, että sodan jälkeen rahaa käytettiin hyvin, koska nykyisen kaltainen lintukoto pystyttiin rakentamaan. Voiko samaa sanoa nykymenosta, sen asian arvioinnin jätän itse kullekin mietittäväksi ja keskityn itse vapaa-aikanani mm. keräilyyn.
Ei ole kuitenkaan syytä heittäytyä täydelliseen synkkyyteen, ainakaan harrastuksemme suhteen, sillä tunnelin päässä on valoa mitä tulee keräilyharrastuksemme fyysiseen läsnä-harrastamiseen… nimittäin juuri tänään (18.9.) Suomen Filatelistiseura ja Oulun Postimerkkikerho järjestivät samanaikaisesti myyntitapahtuman Helsingissä ja Oulussa. Osallistuin itse Helsingin tapahtumaan Lönnrotinkadulla.
Ovien ”virallisesti” avautuessa oli paikalla ollut keräilijöitä jo ehkäpä parin tunnin ajan, itsekin saavuin puolisen tuntia ennen virallista tapahtuman alkua. Heti kymmeneltä tapahtumaan saapui muutamia kymmeniä keräilijöitä ja parhaimmillaan huoneistossa oli korona-aikaan tottuneille epätavallisen vilkas tunnelma. Arvioni mukaan yli sata keräilijää kävi sinä aikana paikalla, kun itse Lönkalla viivyin.
SF oli järjestänyt myyntitapahtumaan kolme ruotsalaista kauppiasta, joilla oli kaikenlaista myytävää. Paikalla oli Aarne Aspbäck Göteborgista ja kaksi muuta minulle vähemmän tuttua kauppiasta. Näistä postihistoriaa oli lähinnä Aspbäckillä, muiden kahden ollessa pääasiallisesti korttikeräilijöiden asialla. Ruotsalaisten lisäksi paikalla oli myös SF:n omien jäsenten myyntipisteitä. Tavaraa oli myytävänä siis aika paljon – pöytätilana arvaukseni mukaan 22 neliömetriä.
Keräilytapahtumissa on se hyvä puoli, että tavaraa on myytävänä kaikenlaisilla hinnoilla, eli myös halvalla. Tämä antaa mahdollisuuden tehdä löytöjä euron laatikoista ja tämä jäi minunkin tähtäimekseni sen jälkeen kun olin kolunnut läpi muut kuin euron laatikot… kyseessä ei ole sankariteko, vaan pakon sanelema vakuutuksenomainen siirtyminen viimeisen lainaajan (lender of last resort) luokse. Onneksi vakuutusjärjestely oli kunnossa ja euron laatikosta löytyi kiinnostavia kohteita. Tarkasti ottaen kahden euron laatikosta, mutta ei lähdetä halkomaan hiuksia, vaikka jo lähdettiinkin – esittelen löydöistä kaksi. Ensimmäinen (yllä vasemmalla) kohde on omalle ajalleen tyypillisellä ja oikealla 2mk taksalla Ranskaan lähetetty kahden markan punaisella M30 leijonalla maksettu postikortti. Osoitteena on ollut Pariisi, mutta kortti on ohjattu ilmeisesti Ranskassa edelleen Poste Restante osoitteeseen, josta se on lunastettu maksamalla 10 centimin poste restante maksu ja jonka ”todistamiseksi” kortille on mitätöity asiaan kuuluva ranskalainen lunastusmerkki. Mielenkiintoinen ja mukava ”pikkukiva” kohde. Kuten muistamme, poste restante oli maksullinen palvelu, jonka todentamiseksi joissakin maissa leimattiin kohteelle lunastusmerkki – näitä lunastusmerkkejä käyttäneitä maita olivat ainakin Ranska (Chiffre taxe), Italia (Segnatasse), Itävalta, Belgia (A Payer), Kreikka (maksu tavallisin postimerkein) ja Espanja. Kyse on siis omanlaisestaan erikoisuudesta, ei kuitenkaan mistään avaruusmiehestä – korkeintaan pikkusmurffista. Toinen löytö on Ruotsiin 1942 toinen kesäkuuta lähetetty lentopostikortti. Tuolloin postikortin taksa oli 1,75mk ja postikortin lentolisä 50 penniä till. Kotimaan lentoja sotavuosina tunnetaan liikuttavan vähän, mutta Ruotsiin posti lentona kulki lähes normaalisti – postikortteja lienee kulkenut kuitenkin, kuten tavallista, kirjeitä vähemmän.
Toinen kesäkuuta 1942 (kortin lähettämispäivänä) kenraali (myöhemmin kenttämarsalkka) Erich von Mansteinin johtama Saksan 11. armeija piiritti Sevastopolia. Saksalaiset valloittivat Sevastopolin kesäkuussa 1942 – kaupunki oli aikanaan ehkäpä yksi kaikkein vaikeimmin valloitettavista linnoituksista. Sevastopolhan sijaitsee Krimillä, jossa on ollut meidänkin aikoinamme yhtä sun toista liikehdintää… Sodan jälkeen Manstein rakensi Saksan Liittotasavallan armeijan yhdessä amerikkalaisten kanssa. Mies kuoli 1973 ja kirjoitti sodan jälkeen muistelmansa ”Verlorene Siege” hävityt voitot, jossa pohti sitä miten militääriasioiden teknokraatti olisi toiminut taisteluissa, joissa aatteellinen sodanjohto ei vienyt Saksaa voittoihin. Noihin aikoihin Saksassa vielä uskottiin lopulliseen voittoon, nykyään tiedämme paremmin.
Oma Helsinginmatkani oli loppujen lopuksi M30 saannon osalta parempi kuin nolla, mutta uhrasin lauantaipäivän – tuomaroisin kokonaisuutena osallistumiseni tasapeliksi. Oulun tapahtumasta sen verran, että kuulin siellä käyneen kymmeniä ihmisiä, mikä ei ole paljon, mutta enemmän kuin ei mitään ja ehkäpä odotusten mukaisesti. Toivottavasti pandemia vihdoin hellittää ja pääsemme nauttimaan keräilymme parhaasta annista, eli sen sosiaalisesta puolesta täysimittaisesti!