Hämeenlinnassa järjestettiin 9.-11.9. kaikin tavoin erinomaisesti järjestelyiltään onnistunut kansallinen TAVASTEX-22 näyttely. Tämä on minun sanomanani paljon, sillä minähän olen pessimismiin ja vähättelyyn taipuvainen puoli-depressiivinen suomalainen; mutta niin vain kävi – hämeenlinnalaiset yhdessä muiden alueen kerhojen kanssa asettivat kansallisten näyttelyjen riman erittäin korkealle ja ylittivät sen jo kun muut kilpailijat olivat kilpailunsa kauan sitten lopettaneet… suorituksesta tulee mieleen eräs nuori salolainen seiväshyppääjä.

Näyttelypaikaksi oli valikoitunut Aulanko ja tarkemmin sanottuna Aulanko Areena nimeä kantava hyvän kokoinen urheiluhalli Scandic Hotel aulangon ja hotelliin liittyvän kylpylän kyljessä. Kuulin järjestäjiltä, että sopivan paikan löytäminen oli tuottanut runsaasti päänvaivaa, kunnes paikka oli löytynyt. Ja hyvä on, että oli löytynyt, nimittäin yhdistelmä hotelli+kylpylä+näyttely oli erinomainen ja varmisti sen, että paikalle saapuneet näytteilleasettajat pääsivät helposti näyttelytiloihin omista huoneistaan ja logistiikka oli perille päästyä muutenkin ensiluokkaisen helppoa. Kylpylän höyrysaunakaan ei nostanut kuin positiivista hikeä pintaan.

Kun aivan hotellin lähellä on eversti Hugo Standersjköldin luonnonpuistoksi lahjoittama puisto ja Aulangon näkötorni kansallismaisemineen, golf kenttä ja ratsastusmaneesi… ei tekemistä osallistujalta puuttunut. Kaiken kaikkiaan paikkana näyttelylle ns. perheosallistumisenkin kannalta Aulanko oli mitä mainioin.

Näyttelytilat olivat siis isossa hallissa, jossa oli palloiluun tarkoitettu voimakas valaistus, joka oli sekä tasainen, että riittävän kirkas kaikkialla hallissa kehysten tarkasteluun. Koska lamput olivat niin korkealla, eivät ne aiheuttaneet heijastuksia plekseihin, joten siltäkin osin asia oli ok. Koko areena olikin täynnä kehyksiä, lähes seinästä seinään. Järjestelytoimikunnan jäsen, Hämeenlinnan kerhon puheenjohtaja Leo Konu kertoi minulle, että kehysten saaminen Hämeenlinnaan ei ollutkaan ollut aivan niin yksinkertainen juttu, kuin mitä alunperin oli ajateltu – kuljetusfirmalla oli nimittäin sattunut asiaan liittyen lipsahdus tai oikeastaan täydellinen rosvosektori; suuressa viisaudessaan autot oli nimittäin firmassa varattu väärälle päivälle, vaikka heille tieto oli täysin oikein ja ajoissa toimitettu. Noh… sellaistahan sattuu ja kuten nyt tiedämme asiaa ei sen enempää näytteilleasettajille näkynyt, mutta järjestelytoimikunnalla on saattanut jäädä yksi sun toinenkin sydämenlyönti väliin. Tilanteen oli pelastanut Forssan kerhon Kari Tapola, joka oli nopeasti soitellut perään, kun autoja ei ollut varastolla sovittuun aikaan näkynyt. Kiivaan soittelurumban jälkeen rekka oli lähtenyt rullaamaan oikeaan suuntaan… Aina sattuu ja tapahtuu.

Aikaa kokoelmien kehyksiin laittamiseen oli aina torstai-iltaan kello 20 saakka, mutta viimeinen kokoelma tuli paikalle vasta myöhemmin illalla. Kuulemma eräs keräilijä oli unohtanut koko näyttelyn ja oli tullut kiire lähteä tuomaan kokoelmaa kauempaa. Aamulla perjantaina 9.9., kun näyttely aukesi olivat kuitenkin kaikki kokoelmat paikalla valmiina kehyksissä nähtävissä. Kaiken kaikkiaan mukaan oli ilmoittautunut 98 kokoelmaa ja kutsuttujen osastolla kokoelmia oli kolme.

Mitä malli 1930 asiaan tulee, oli malli mielestäni hyvin edustettuna. Paikalla nimittäin oli merkkimallin grand old manin Hannu Kaupin Malli 1930 filateelinen kahdeksan kehyksen kokoelma, eli keräilyalueen ehdoton referenssi. Kokoelmaansa Hannu oli päivittänyt vaihtamalla useita lähetyksiä ja täysin uudistamalla esityksen, joka on aiempaa ilmavampaa. Vähemmän on enemmän. Malli 1930 ehiökortteja esittelevällä kahdeksan kehyksen ehiökokoelmallaan mukana oli Jussi Tuori. Allekirjoittaneen ensimmäistä kertaa nähtävillä oleva viisi kehystä käsittävä lentopostikohteita esittelevä kokoelma sisälsi suuren määrän M30 lentopostia merkkimallien M17 ja M54 kohteiden lisäksi – aiheena oli ”Wanhan markan lentoposti”. Muita kokoelmia, joissa M30 kohteita oli nähtävillä edusti mm. Esko Seitsosen yhden kokoelman postin ohjausmerkintöjä käsittelevä lentopostikokoelma.

Muita kiinnostavia kokoelmia oli näytillä useita, ilahduttavasti mukana oli myös aivan uusia ennen näkemättömiä esityksiä, kuten Juha Valtosen SS-Vapaaehtoisten kenttäpostia esittelevä kokoelma. M30 kokoelmien menestys oli hyvä. Hannu Kauppi sai 95 pistettä ja suuren kultamitalin, joka oli näyttelyn toiseksi korkein pistemäärä – Kai Nieminen sai kilpailuluokissa klassisen pään kokoelmallaan 96 pistettä yhdessä näyttelyn Grand Prixin mestariluokassa voittaneen Pekka Rannikon M17 filateelisen kokoelman kanssa. Suuren kultamitalon pokkasi 90 pisteellä myös Jussi Tuori.

Allekirjoittaneen ensilento sai 84 pistettä ja suuren vermeilin, tosin postihistorialuokassa vaikka kokoelma oli esitteillä lentopostiluokassa. Lentopostiluokassa kokoelma sai 78 pistettä. Olin kokoelman ilmoittanut postihistorialuokkaan, mutta se siirrettiin lentopostiluokkaan, aiheen takia ja sitten uudelleen arvostelun yhteydessä postihistorialuokkaan. Tämä selitys jo kertoo, että tuomareillakin oli asian suhteen pohdittavaa ja se saattoi johtaa siihen, että huomio keskittyi osittain näyttelysääntöjen tekniikan pohtimiseen eikä itse kohteiden tarkasteluun. En usko tämän kuitenkaan merkinneen paljoakaan, koska toimitin kokoelman kuvat etukäteen tuomaristolle, ja he pääsivät halutessaan tutustumaan kokoelmaan digitaalisesti.

Esko Seitsonen keräsi 81 pistettä ja vermeilin. Kannattaa tutustua Eskon kokoelmaan Liiton sivuilta kokoelmagalleriaosastolta, se on siellä näytillä kokonaisuudessan. Näkyvillä on myös monta muuta näyttelyssä nähtyä kokoelmaa.

Perjantai-iltana järjestettiin get together talkoolaisille ja näyttelleasettajille, sekä tietysti kauppiaille, joita oli mukana useita. Tarjoilut oli saatu sponsorointina Hämeenlinnan kaupungilta, joka nähtävästi on siinä harvalukuisessa suomalaisten kaupunkien joukossa, joka yhä arvostaa keräilyharrastuksia. Tarjoilut olivat hyviä ja niitä oli riittävästi, niin paljon, että santsata sai niin monta kertaa kuin halusi ja ruokaa jäi silti yli – osallistujia oli kuitenkin useita kymmeniä. Harvinaislaatuinen juttu.

Lauantai-iltana järjestettiin Palmares juhla, jossa aluksi Hämeenlinnan kaupungin edustaja piti puheen ja sen jälkeen näyttelytoimikunnan tervehdyksen piti sen puheenjohtaja Lauri Poropudas. Puheet olivat lyhyitä ja hyviä – eli sopivia ennen ruokailua pidettäviksi! Ruokailuun oli satsattu. Alkuruokapöytä, pääruokapöytä ja jälkiruoka eivät jättäneet tilaa vatsaani ja mieleeni tuli, että jos olisin sillä hetkellä kun sain syömiseni syötyä muuttunut kalaksi, olisi kohtaloni ollut tulla pallokalaksi. Parempi pallokala kuin ruutana. Ruoka siis oli hyvää ja sitä oli tarpeeksi. Kun inflaatio laukkaa ja ruoan hinta kohoaa on luksusta syödä hyvää ruokaa keräilijäkolleegojen kesken vailla huolen häivää.

Hyvin nautitun aterian jälkeen suoritettiin palkintojen jako. Palkinnot jakoi näyttelytoimikunnan ja pitkän linjan Hämeenlinnan kerholaisten avustamana näyttelyn tuomariston presidentti Jukka Mäkinen. Jukka ei ollut ensimmäistä kertaa pappia kyydissä ja se näkyy toiminnan varmuudessa ja sulavuudessa. On mukavaa, kun toimintaan ei liity myötähäpeää aiheuttavaa tyrintää tai muuta sättäämistä (kuten Turussapäin sanotaan). Aika pitkä palkintojen jako meni nopean tuntuisesti, kun homma sujui kuin rasvattu. Kun grand prixin osalta Hämeenlinnan kerho oli tehnyt vielä pienen ja hauskan jäynänkin, saatiin mukaan jopa vähän huumoria. Ilta oli onnistunut. Täydellinen palkintoluettelo näyttelyn kokoelmien osalta löytyy tästä ja tuomariston kertomus tästä. Palkintona jaettiin jokaiselle osallistujalle kunniakirja ja näyttelymitali. Toki kilpailuluokkiin osallistuneille arvosteluineen. Näyttelymitali on nähtävissä kirjoituksen alussa. Kunniakirjojen mukana toimitettiin arvostelulomake.

Miten sitten postihistoriallinen lentopostikokoelma pärjäsi ensiesityksellään? Se selviää kunniakirjasta ja arvostelusta. Pistemäärä siis oli 84 pistettä, jossa käsittelystä myönnettiin 15/20 pistettä. Tähän saattoi osansa olla tuonut jo edellä mainittu arpominen kilpailuluokan suhteen, nimittäin kohteita oli käsitelty postihistoriallisella tavalla. Kaikille kohteille oli merkitty taksa huomioita oli kiinnitetty lentoreitteihin, käytettyihin leimoihin ja mahdollisiin muihinkin asioihin, kuten sensuureihin jne. Filateelinen merkitys oli nähty hyväksi 8/10 pistettä, samanlainen arvio oli tehty kohteiden harvinaisuudesta. Aiheeseen liittyvien tietojen osalta oli jäänyt viiden pisteen verran parantamisen varaa. Esitystavasta oli napsahtanut 5/5. Parannuksia ehdotettiin juurikin siihen, että pitäisi päättää kumpaan luokkaan kokoelma kuuluu – postihistorialliseen vai lentopostiin – tämä tietysti oli minulle aika selkeä asia, kun olin kokoelman postihistorialliseen ilmoittanut, mutten pistänyt vastaankaan, kun se siirrettiin lentopostiin. Ei tämä niiin vakavaa hommaa nimittäin ole… vai onko?

Kommentti siitä, että tulisi harkita muiden kuin käyttösarjan merkeillä lähetettyjen kohteiden mukaan ottoa on mielenkiintoinen, koska en tiedä mitä lisäarvoa tästä asiasta olisi – ottaen huomioon esitettyjen kohteiden vaikeuden, jota pelkkien käyttösarjojen merkkien käyttö vain lisää. Käyttösarjan merkeillä lähetetyt kohteet ajavat mielestäni saman asian, eli postihistoriallisesta näkökulmasta lentopostin esittämisen kuin ns. juhlamerkitkin. Ulkomailta Suomeen tulleen postin sisällyttäminen lentopostiluokassa on ymmärrettävä parannusehdotus. Kaiken kaikkiaan tulos oli mielestäni aivan ok.

Minkälainen kokoelma sitten oli? Lähtökohtana oli esittää vain oikeataksaisia suomalaisia lentopostikohteita käyttösarjojen M17, M30 ja M54 merkein Wanhan markan ajalta, eli aina vuodesta 1924 vuoteen 1962. Ajatuksena oli näyttää laajasti lentopostin kehitystä eri alueille, eli kotimaassa, Pohjoismaihin, erillis-sopimusten mukaisesti eri maihin, Eurooppaan ja Mannertenvälistä postia Suomesta. Laajasti tarkoittaa tässä sitä, että mukana olisi muutakin kuin ensimmäisen luokan lentopostikirjeitä ja postikortteja. Mukana olikin lentopainotuotteita, lentotavaranäytteitä, lentopaketteja, lentopikkupaketti, lentoasiakirjoja ja useita korkeamman painoluokan kirjeitä. Erikoisuuksina mukana oli kolme lento-onnettomuuspostikohdetta, muutamia postiyhteys-keskeytynyt kohteita ja virkakirjeitä, joihin oli maksettu vain lento. Kohteista seitsemän on ainoita tunnettuja ja n. 25 sellaisia, joita tunnetaan alle viisi kappaletta. Mitään harvinaisuusmerkintöjä en kohteisiin ollut laittanut. Jos puutteita pitää todeta, niin Eurooppa-osaston alkupäässä M17 kohteiden osalta oli pientä havaittavaa heikkoutta ja kotimaan sekä Euroopan ulkopuolelle lähetetyt M17 kohteet puuttuivat. Nämä ovat erittäin vaikeita, ja ehkä tulevaisuudessa sellaisia jostain löytyy… ehkä ei.

Esimerkkisivuksi ajattelin valita koko kokoelman rumimman kohteen sisältävän sivun, nimittäin sivun, jolla esitellään postia Eurooppaan, joka on 1930-luvun puolessa välissä lentänyt Tallinnan kautta suuntanaan Saksa. Kohde on siksi kiinnostava, että tyypillinen Eurooppaan kulkevan postin reititys tehtiin Ruotsin kautta, mutta postia kulki myös Viron kautta. On vaikea sanoa mikä posti on kulkenut eteläistä Tallinnan kautta kulkenutta reittiä, koska asian varmistavia merkintöjä tyypillisesti ei ole. Siksi jonkinlaista varmuutta voidaan löytää kohteista, joiden määränpää on ollut eteläisen reitin varrella, mutta ei kuitenkaan sen päätepisteessä, eli Berliinissä saakka. Tällaisten ohjaaminen on selvästi ollut joka tapauksessa järkevämpää Eteläisen reitin kautta. Jos vielä asetetaan joitakin muita vaatimuksia, kuten esimerkiksi, että kyseessä ei ole ensimmäisen painoluokan postite… no homma vaikeutuu entisestään. Esimerkkikuvassa on toisen painoluokan lentokirje Helsingistä Johannisburgiin Itä-Preussiin, joka sijaitsee tämän eteläisen reitin varrella olevan lentokentän Königsbergin lähellä…. tai ainakin kohtalaisen lähellä, tarkalleen sanottuna noin 175km Königsbergistä kaakkoon. Voidaan suurella varmuudella todeta kohteen kulkeneen eteläistä reittiä vuonna 1936. Miksi tämä Etelän reitti on kiinnostava? Mm. siksi, että vuosina 1924-1925 kulkenut lentoposti (toki tuolloin M17 merkeillä lähetettynä) kulki ainoastaan sitä pitkin. Reitti Ruotsin kautta Eurooppaan otettiin käyttöön vasta vuonna 1926.

Lopuksi on todettava, että ei mitään hyvää, ettei jotain ikävääkin – kuulin, että osallistujista jotkut olivat saaneet flunssan ja positiivisia koronatestejäkin oli tehty. Minäkin tein koronatestin saatuani flunssan, mutta ne ovat olleet negatiivisia. Flunssa kuitenkin oli ja ihan voimakas sellainen. Yritetään pärskiä eteenpäin! Aion kirjoittaa TAVASTEX22 näyttelystä vielä toisenkin jutun, jossa luodataan muutamia kohteita ja keskustellaan hinnoista ja myytävänä olleesta tavarasta, sekä vähän muustakin.