malli1930.fi

Huutokortti ja SF juhla-HK

By

Vuoden alkuun on ensin saatu ihmetellä Forssalaisten Huutokortti huutokauppaa, jossa M30 tarjonta ei ollut mitenkään erikoista – mukana myytävien joukossa kuitenkin oli jotakin mainitsemisen arvoista. Suomen Filatelistiseuran sataa ensimmäistä toimintavuotta juhlistava huutokauppa sitävastoin sisälsi laajemman kattauksen M30 mielenkiintoista. Käyn ensin läpi Huutokortin kohteita ja sen jälkeen keskityn SF:n juhlahuutokaupan antiin.

Kotimaan lentopostikortti 25.7.1949 Maarianhaminasta Tervakoskelle. Jälkitaksoitettu Turussa seuraavana päivänä. Taksa: Postikortti kotimaassa (1.12.1948-1.7.1950) 9,00mk + kotimaan postikortin lentolisä (1.10.1942 – 31.12.1962) 2,00mk = 11,00mk.

24. Huutokortti-huutokauppä päättyi 11.1.2021 illalla. Malli 1930 osastolla myytäviä kohteita oli alle viisitoista ja niistä kaupaksi meni arviolta kolme neljäsosaa. Erikoisuuksia ei tällä kertaa myytävänä ollut, mutta voidaan mainita, että automaattivihko V2 myytiin vitosella ja 50p keltainen rullamerkki jatkospala kolmella eurolla. Jatkospala oli mielestäni sopivan hintainen, sillä sellaisen jokainen M30 keräilijä kuitenkin tarvitsee kokoelmaansa. Postihistoriakohteiden osalta Huutokortti jäi tällä kertaa kohtalaisen kuivaksi – M30 osastolla ei ollut erityisempää, mutta jos tiheällä kammalla katsotaan löytyi huutokaupasta kuitenkin pari kiinnostavaa kohdetta. Toinen oli kotimaan lentopostikortti vuodelta 1949, jonka toinen merkki (4mk postitalo) oli ikävä kyllä laitettu kortin reunaan ja käännetty reunan yli kortin toiselle puolelle. Tähän kuitenkin liittyi kohtalaisen hyvä syy – nimittäin kyseessä oli jälkitaksoitus, reunaan kiinnitetty merkki oli leimattu Turussa, kun ”alkuperäinen” yläkulman merkki kantoi Maarianhaminan leimaa. Kuten moni tietää ovat kotimaan lentolähetykset aina 1940-luvun loppuun asti kohtalaisen hyviä ja paljon vaikeampia kuin esimerkiksi vastaavat lentolähetykset Ruotsiin. Tällaiset alun perin ”Maarianhaminan taksalla” lähetetyt ja mantereen puolella korjatut ovat tietysti hiukan tavallistakin epätavallisempia. Kohde oli myytävänä ”lentoposti” luokassa ja nousi neljän euron lähtöhinnastaan noin seitsemään euroon.

Toinen kiinnostava kohde oli Suomesta 1930 Belgiaan Poste Restante osoitteeseen lähetetty kirje, johon oli Belgiassa liitetty lunastusmerkki Poste Restante maksun maksamisen osoitukseksi. Tämä tapa kerätä erillinen lunastus Poste Restanten käytöstä ja maksaa se merkillä oli vallalla useassa Euroopan maassa, muttei koskaan Suomessa. Kohde myytiin ”erikoisuudet” osastossa pohjahinnallaan kolme euroa. Eli ei erikoisemmin mennyt.

Sataa vuottaan juhliva Suomen Filatelistikerho on yksi maamme aktiivisimmista filateliayhdistyksistä ja on kokoontunut verkossa koronasta riippumatta järjestäen huutokauppoja ja tuottaen iloa jäsenilleen. Eräs kollegaani totesi, että koronan suurin negatiivinen anti on elämän tylsyttäminen, kun moni pieni ilo jää kokematta – tuntuu kuin jokainen päivä olisi liian samanlainen. Tämä on varmasti totta ja siksi SF esiintyy valopilkkuna tässä synkkyydessä ja on esiintynyt jo sata vuotta! M30 blogi onnittelee ja kiittää sekä kumartaa!

Juhlahuutokaupassa oli M30 kohteita tarjolla useampiakin, mukana oli niin filateliaa kuin postihistoriaakin. Omalta osaltani homma meni sillä tavoin pieleen, että katsoin kelloa hiukan epätarkasti ja siitä johtuen en tajunnut huutokaupan sulkeutuvan – minulta meni ohi eräs kohde, joka oli tarkoitus kotiuttaa. Näin ei siis kuitenkaan käynyt, mutta jatkan luottavaisin mielin kohti seuraavia pettymyksiä. Mutta siinä missä toisen menestys on kolmannen korvapuusti aloitan huutokaupan ruotimisen.

50p keltaisen rullamerkin loppupää, jossa nauhan tekijän nimikirjaimet.

”Käyttösarjat 1930 -” osastolla oli myytävänä yli kaksikymmentä M30 kohdetta, mukana joitakin ihan kivoja filateliakohteita. Ensimmäisenä mainittakoon 50p keltaisen rullamerkin, eli automaattimerkin tullan alku, jossa rullan tekijä on merkinnyt nimikirjaimensa rullan alkuun. Jokaisessa rullassa oli tuhan merkkiä ja ne oli kiinnitetty toisiinsa kymmenen merkin paloissa. Joka kymmenen merkin välein merkit on numeroitu ja niiden välillä on paperijatkos. Näin sata merkittyä kymmenen pätkää on yhteensä tuhat merkkiä per rulla. Kohde lähti 15 euron pohjista ja saavutti 67 euron hinnan. Sopii seriöösiin M30 kokoelmaan mukaan automaattimerkkien kohdalle.

Esittelyarkeista leikatut hammastamattomat liimoittamattomat pystyparit seitsemälle eri merkkiarvolle myytiin yli satasella, lähtöhinnan ollessa 80 euroa. Nämäkin ovat kokoelmatavaraa. Muuten myytävänä oli loistoleimaisia M30 merkkejä, jotka menivät suurelta osalta kaupaksi ja kohteiden hinnatkin nousivat joissakin tapauksissa. Kaksi kuvamerkkien siirtymää, joissa 5mk Olavinlinna ja 9mk postitalo merkkien siirtymä oli laitettu yhdelle kohteelle nousi 20 euron lähdöstä 36 euroon. Tällaisten siirtymien hinta on joskus lähtenyt laukalle, nyt ostaja sai kohteen sopivasti.

Sähköpostiosoitus Oulusta 18.11.1930 Joensuuhun. Osoitusmäärä 250mk. Taksa: Postiosoitus (101-500mk) kotimaassa (15.1.1926 – 30.11.1931) 2,50mk + postiosoituksen pikalisä (15.1.1926 – 31.4.1931) 4,00mk = 6,50mk. Harvinainen ja sähkeen kanssa erinomainen kokoelmakohde.

Postihistoriakohteissa oli muutavia kiinnostavia tarjolla. Yksi kiinnostava kohde oli Oulusta Joensuuhun lähetetty sähköpostiosoitus, jossa oli asianmukainen sähke mukana. Kohde oli monen mielestä kiinnostava ja sen hinta oli lähtenyt 30 euron lähdöstä nousemaan jo ajoissa ennen huutokaupan päättymistä. Sähköpostiosoitukset ovat parempia lähetyksiä ja niitä ei tunneta M30 merkeillä kaiken kaikkiaankaan kovin montaa, arvioni on alle viisitoista kappaletta. Kun vielä otetaan huomioon, että sähköpostiosoitusten taksoja oli kahdenlaisia, niin tämä kohtalaisen pieni lukumäärä jakaantuu vieläkin pienempiin osasiin. Vuoden 1931 huhtikuun loppuun tuli sähköpostiosoituksen postiosoitusmaksun lisäksi maksaa myös pikalisä, joka myydyssä kohteessakin on maksettu. Tämän jälkeen maksettiin vain postiosoituksen maksu. Kohteen hyvyys ymmärrettiin ja siitä maksettiin tällä kertaa täysi hinta 356 euroa. Kyseessä on kuitenkin vaativampaankin M30 kokoelmaan sopiva kokoelmakohde.

ASEA suojareijitettyillä merkeillä maksettu postiennakko-kortti myytiin 35 eurolla, joka mielestäni ei ollut järisyttävän korkea hinta. Joskus reijitettyjen merkkien lähetysten hinnat ovat lähteneet keulimaan rankasti. Raskas korkeamman painoluokan pikapainotuote myytiin 35 eurolla – kohde oli hyvä ja ostaja sai sen kohtalaisella hinnalla. Kotimaan pika-lentopostikortti myytiin 30 euron pohjilla. Kyseessä oli vuonna 1955 Helsingistä Ouluun lähetetty kortti. Postikortit lentona ovat kotimaassa hyviä, mutta lisämaksuilla ne ovat erinomaisia. Tämä minulta meni ohi suun, kun sähläsin muuta samaan aikaan huutokaupan seuraamisen yhteydessä. Hinta oli mielestäni halpa, koska eipä näitä juuri ole näkynyt. Vaikka ollaan jo reippaasti 50-luvun puolella on kohde silti hyvä. Onnea kohteen sopuhintaan napanneelle!

Esperantopostikortti Englantiin 27.8.1946. 6mk punainen leijona single. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.9.1945 – 31.12.1946) 6,00mk. Hyvä singlekohde.

6mk punaisen merkin singlepostikortti Englantiin myytiin 90 euron pohjahinnallaan. Kyseessä oli kohtalaisen siisti Esperanto-aiheinen postikortti tällä hyvällä singlellä. Vaikka viimeisten kymmenen vuoden aikana 6mk punaisia singlejä on tullut vastaan useita, on kohde kuitenkin parempi M30 käyttötarkoituksen mukainen singlekohde.

Kiinaan lähetetty 2½mk taksainen kirje vuodelta 1934 sai kannatusta 57 euron edestä. Eksoottinen kohdemaa kiinnosti. Kirje oli mennyt lähetyssaarnaajaperheeseen – vastaavia tunnetaan jonkin verran, myyty kohde oli kohtalaisen siisti ja siinä oli myös saapumisleimat kunnossa.

Muutakin huutokaupassa oli, mutta ei tällä kertaa tämän enempää…

Kolmijalkainen jellona

By

Vuosi 2021 alkaa erikoislaatuisilla eläimillä, tällä kertaa kolmijalkaisella leijonalla. M30 kalenterin mukaan tulossa lienee siis jellonan vuosi? Viittaan tällä erikoisella vuoden alulla Systeemi.netissä myynnissä olleeseen ja vuoden ensimmäisenä päivänä myytyyn M30 3mk tummanoliivin leijonamerkin erikoisuuteen, jossa tilapäisyys, eli käytännössä painolaatalle osunut roska, on saanut vaakunaleijonan näyttämään siltä kuin sillä olisi kolme jalkaa.

Kolmijalkainen leijona – yksi etujalka, kaksi takajalkaa. Yksityiskohta Systeemi.netissä myytävästä kohdekuvasta.

Kohteen myyjä, binäärinen nimimerkki ”101010” oli fiksusti laittanut mukaan kopion Abophilin artikkelista (ilmeisesti vuodelta 1985), jossa vastaavaa kohdetta kuvaillaan ja siitä kerrotaan. Artikkelissa esitetään arvio kohteen arvosta mm. kerrotaan siitä, että ”menneinä aikoina” kyseinen erikoisuus on luettelossa hinnoiteltu jopa yli 10 tuhannen markan arvoiseksi ja vertaillaan hintaa Zeppelinin nelirivilöön. Muinaisista hinta-arvioista huolimatta kohde oli laitettu myytäväksi viiden euron lähtöhinnalla, mikä epäilemättä nykytilanteessa on aivan sopiva lähtöhinta.

Kolmijalkaisesta leijonasta ei suinkaan kirjoitettu Abophilissa 1985 ensimmäistä kertaa, vaan asia oli ollut esillä jo paljon aikaisemminkin. Suomen Postimerkkilehti kertoi erikoisuudesta jo ainakin vuonna 1947, jolloin erikoisuuden arvioitiin sijaitsevan arkilla asemassa 50, eli arkin viidennellä rivillä oikeanpuolimmaisin merkki. Hannu Kauppi kertoo M30 merkkejä käsittelevässä (käsi)kirjassaan, että tämä ei voi pitää paikkaansa, koska tunnetaan merkkipari, jonka vasemmanpuoleisessa merkissä kolmijalkainen leijona esiintyy. Tilauserä jolla erikoisuutta esiintyy lienee kuitenkin 1-1931 numero 210, joka SP:n artikkelissakin mainittiin. Arkkien keräilijät, joilla tämän merkin kokonainen arkki tuosta tilauserästä on, voivat katsoa missä ko. arkilla tämä kolmijalkainen nisäkäs esiintyy. Nykyhinnoilla kyseinen arkki, jos jollakulla sellainen varastossaan on, on ainakin leimaamattomana kohtalaisen arvokas kohde.

3mk tummanoliiville merkille tunnetaan vain muutamia erikoisuuksia, joista tämä kolmijalkainen leijona on yksi, muita ovat mm. pystysuuntainen hammastesiirtymä ja ylämarginaalin kaksoishammaste. Myytävänä ollut kohde on siis filateeliseen M30 kokoelmaan hyvinkin sopiva tämän merkin kohdalle. Muistan Jussi Tuorin aikoinaan esitelleen kolmijalkaista leijonaa kuorella omassa M30 kokoelmassaan.

Seiväs leijonan takana.

Muitakin tilapäisyyksiä tälle merkille tunnetaan, mm. roskan aiheuttama ”seiväs” leijonan takana – kyseessä siis lienee jonkinlainen leijonanmetsästys! Tämä seiväskään ei siis ole ns. kuvakevirhe, jossa virhe on kaiverrettu painolaattaan, vaan kyseessä on tilapäisyys.

Kolmijalkainen jellona löysi uuden kodin 112 euron hintaan. Tunnettu, harvoin saatavilla oleva erikoisuus näköjään kiinnostaa! Toivottavasti kyseessä on myös signaali siitä, että M30 keräily on saanut uutta puhtia!

Joulukuun HTO

By

Joulukuussa järjestettiin 52. HTO huutokauppa. Tämä huutokauppa ei jättänyt mitään syviä muistikuvia, mutta jotakin M30 kiinnostavaa oli sentään tarjolla.

HTO huutokauppojen M30 filateliapuolella oli myytävänä pääasiallisesti loistoleimaisia merkkejä 10-15 euron lähtöhinnoilla ja niiden menekki oli kohtalaista. Arviolta noin kolme neljäsosaa filateliakohteista myytiin. Korkeimpaan hintaan nousi 2½mk sinisen merkin Helsingissä leimattu loisto. Myyntihinta oli yli 85€, jota pidän erittäin korkeana. Mitään erikoista myytävää ei tällä kertaa ollut saatavilla.

Yli 85 euroon kivunnut loistoleimattu Helsinki. OIkeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Postihistoriapuolella tarjolla oli noin 35 kohdetta, joiden joukossa oli muutamia mielenkiintoisiakin. Kotimaassa kulkenut kirjattu kirje saantitodistuksella nousi kahden kympin pohjahinnastaan 27,50 euroon, jota en pidä erityisen korkeana hintana. Kohde oli aivan asianmukainen. Kolmen joulun erikoistaksaisen joukkoihin lähetetyn joulukortin kohde ei mennyt kaupaksi 12 eurolla. Näiden harvinaisuus on kokenut siis täydellisen inflaation! Viroon 1939 lähetetty postikortti 1,25mk merkillä myytiin 26 eurolla – kohde oli siis maidemme välisen sopimustaksan mukaisella taksalla.

Mielenkiintoinen ja huutokaupan kallein M30 kohdel oli Turkkiin vuonna 1948 lähetetty pakettikortti, joka oli kulkenut menomatkalla Helsingistä (12.11.1948) Tukholman, Malmön, Saksan ja Baselin kautta (11.12.1948). Paketille oli mitätöity Helsingissä taksan mukaisesti 300 markkaa postimerkkejä. Paketti oli lähetetty takaisin Istanbulista vuonna 1949 ja se oli kulkenut ilmeisesti kuuluisalla Idän Pikajunalla Budapestiin (12.4.1949), josta se oli käynyt ainakin Bohuminissa (Tsekkoslovakia) ja Trelleborgissa ja Tukholmassa (19.4.1949) ennen paluutaan Helsinkiin, jossa sille oli vasta kesäkuussa (22.6.1949) liitetty yhteensä yli 900 markan edestä merkkejä, tarkalleen ottaen 991mk, suoritteina jostakin… mutta mistä? Varmaankin paketin palautuksen maksu on maksettu, mutta mitä muuta ja minkä maksun tai taksan mukaisesti, se ei allekirjoittaneelle auennut. Jollekulle taksa ilmeisesti kuitenkin aukeni, sillä pakettikorttia huudettiin pitkään ja hartaasti. Myyntihinnaksi tuli yhteensä yli 300 euroa, mitä pidän erittäin kovana hintana.

Ulkomaan pakettien taksat ovat vaikeampia selvittää kuin tavallisten lähetysten, koska niistä ei ole olemassa taksakirjaa. Käytännössä selvittäminen on mahdollista vain, jos hallussa on kaikki aikakauden kiertokirjeet kaikkine liitteineen. Tällöin pystyy sekä laskemaan taksat, että seuraamaan niiden kehitystä. Ongelmana on se, että taksat eivät olleet aluekohtaisia kuten muille lähetyslajeille vaan maakohtaisia, eli taksoja voi olla yhtä monta kuin maitakin. Tämä tekee asian vaikeaksi.

Pakettikortin lisäksi kiinnostavaa ulkomaille lähetettyä oli myytävänä kovin vähän. Ainoa mikä hiukan kiinnosti oli Espanjaan lähetetty ehiökortti, jolle oli laitettu lentolisän maksuksi 3mk harmaa lisämerkki. Käytännössä kyseessä on siis jonkinmoinen 3mk harmaan tarkoituksenmukainen käyttö. Kortissa oli toki muutakin kiinnostavaa, nimittäin se oli lähetetty eteenpäin Tetuanin kaupunkiin.

Lentopostikortti Helsingistä 17.3.1951 Madridiin Espanjaan. Eteenpäin lähetetty Tetuaniin. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1949 – 31.12.1951) 12,00mk + postikortin lentolisä Eurooppaan (1.12.1950-30.9.1957) 3,00mk = 15,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Tetuan on kaupunki Välimeren toisella puolella Afrikan mantereella nykyisessä Marokossa, mutta kortin lähettämisen aikaan kaupunki oli osa Espanjan hallitsemaa Marokon protektoraattia. Ranska ja Espanja olivat käytännössä jakaneet Marokon hallinnan keskenään vuonna 1912 sovitulla sopimuksella, jonka aiemmin Marokossa vahvasti siirtomaavaltaa pitäneet englantilaiset hyväksyivät. Protektoraatti käsitti käytännössä koko Espanjan vastaisen Välimeren rannikon, kuitenkin siten, että Itä-Marokossa Ranskalla oli pääsy Välimerelle. Espanjalla oli lisäksi alueita Marokon Etelä-osassa ns. Cap Jubyn alue. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen marokkolaiset kapinoivat Rifin alueella 1920-luvun alussa ja aiheuttivat Espanjalaisille tuntuvia menetyksiä. Vuonna 1921 espanjalaiset kärsivät yli 13000 miehen tappiot kansannousussa. Yhdessä ranskalaisten joukkojen kanssa kapina kukistettiin julmasti. Espanjalaisten sotilasvoimien rakentuminen Marokkoon oli pohjana kenraali Miguel Primo de Riveran tekemälle vallankaappaukselle vuonna 1923, jossa hän nousi käytännössä Espanjan diktaattoriksi. Primo de Rivera säilyi vallassa aina vuoteen 1930, jolloin hänet syöstiin vallasta. Mies oli käytännössä lamaannuttanut maan talouden ja muutenkin aiheuttanut suuria ongelmia. Hänen valtakautensa kuitenkin loi momentumin Espanjan myöhemmin alkaneelle sisällissodalle, joka alkoi myöskin Afrikan armeijasta Marokosta ja jota Franco johti. Juuri Primo de Rivera nimitti Francon aikanaan Euroopan nuorimmaksi Kenraaliksi. Koska Afrikan armeijassa palvelleet marokkolaiset olivat ansainneet Francon luottamuksen oli poliittinen elämä Francon valtakaudella vähemmän säädeltyä Marokon protektoraatissa kuin Espanjan emämaassa. Protektoraatti lopetettiin 1956 samaan aikaan kun Ranska lopetti oman protektoraattinsa Marokossa. Maa itsenäistyi. Tässä yhteydessä käytiin Etelä-Marokossa Ifnin sota. Ifni luovutettiin Marokolle vasta 1969. Espanjalla on yhä alueita Marokon rannikolla, Melillan ja Ceutan kaupungit, jotka ovat kuuluneet Espanjaan vuosisatojen ajan, mutta joita Marokko pitää miehitettyinä osina maa-aluettaan. Postikortti ei mennyt kympin pohjilla kaupaksi. Kun tätä kirjoittelen, hiukan harmittaa kun en sitä ostanut – sillä olisi nimittäin voinut kertoa tämän historiallisen tarinan.

Merkki Albertin 60.

By

Marraskuun alettua alkoi moni odottelemaan jo Merkki Albertin seuraavaa huutokauppaa, joka päättyi 13.11. illalla. Tällä kertaa myytävänä oli runsaasti M30 kohteita. Koronatilanteesta johtuen kohteita en päässyt katsomaan, mikä teki eristä tarjoamisesta henkisesti erittäin vaikeaa – voin vain kuvitella mitä jäi näkemättä, mutta samalla lohduttautua sillä, että se mitä ei ole nähnyt, niin se ei voi myöskään harmittaa. Vai voiko?

Filateliapuolella myytävänä oli M30 osastossa yhteensä noin seitsemänkymmentä kohdetta. Se on aika paljon, jos vertaa moneen muuhun huutokauppaan. Kohteista suurin osa oli loistoleimattuja merkkejä. Näistä mainittakoon 10mk violetin leijonamerkin 16.7.1950 Suopelto leimattu loisto, jonka hinta oli jo varhain noussut yli kahdeksan kympin ja jonka hinta päätyi yli sataan kahteenkymmeneen euroon. Myös 4½mk sinisen 18.6.194x Kuopiossa leimattu loisto keräsi kiinnostusta ja sen hinta nousi 30 euron mielestäni korkeasta lähdöstä yli seitsemänkymmenen euron. Pidän näitä hintoja aikamoisen kovina. Tai ehkä köyhästä vain tuntuu siltä!

Sokeiston jälki suurennettuna kohteesta #1847. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Muuta mainittavaa filateliapuolella olivat mm. esittelyarkin alakulmasta leikattu kahden 2mk violetin merkin hammastamaton kulmapari, joka meni kaupaksi 22 eurolla ja 3½/2,75mk violetin päällepainamamerkin erikoisuus, jossa lisäpainaman sokeisto oli jättänyt merkille jäljen. Vastaavia sokeiston jättämiä jälkiä tunnetaan muutamia mm. Zeppelin merkkeistä ja ne ovat yksi uusi asia suomalaisessa Zeppelinkeräilyssä. Tämä erikoisuus oli myytävänä kympin pohjilla ja sen loppuhinnaksi tuli 12 euroa.

Kotimaan lähetyksistä kiinnostavin oli mielestäni sotatoimien takia katkenneen postiyhteyden takia Kavantsaareen osoitettu ja takaisin lähetetty kirje. Kuten tiedetään, katkesivat postiyhteydet sotatoimien takia talvisodan loppua kohti alueille, joihin tai joiden läheisyyteen neuvostojoukot olivat edenneet. Käytännössä puhutaan helmikuun puolesta välistä 1940 eteenpäin olevasta ajasta. Myytävänä ollut kirje oli lähetetty 24. helmikuuta. Loppuhinta oli 20 euroa, joka oli kohteen limitti. Ei siis kiinnostanut kiviäkään.

Kirje Hartolasta 24.2.1940 Kavantsaareen. Merkitty kynällä ”Pt suljettu” ja lähetetty takaisin lähettäjälle. Taksa: Kirje (-20g) kotimaassa (1.12.1931-15.6.1940) 2,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Muuta kiinnostavaa ”pikkuhyvää” edusti painotuotteena lähetetty kirje Helsingin Sanomien toimitukseen, joka oli mennyt lunastukseen, koska lähetys oli tulkittu kirjeeksi. HS ei ollut lunastusta halunnut maksaa ja kirje lähetettiin takaisin lähettäjälle. Keltainen 3mk leijonamerkki yksin kotimaan postikortilla vuodelta 1945 oli laitettu myyntiin 25 euron lähtöhinnalla. Kyseisen kohteen ”hyväksi” tekee se, että 3mk keltainen leijonamerkki julkaistiin 16.11.1945 ja koska postikortin taksa pysyi kolmessa markassa vain 15.1.1946 saakka, oli merkin käyttö tällä sen oman käyttötarkoituksensa mukaisella lähetyksellä mahdollista vain pari kuukautta. Kohde meni kaupaksi 33 eurolla. Toinen jopa siistimpi, mutta 1946 leimattu vastaava jäi myymättä kolmella kympillä – ei näitä aina ymmärrä.

Markan oranssi automaattimerkki kortilla ei mennyt kaupaksi 25 eurolla, kaikilla oli jo automaattimerkin singlelähetys. Kotimaan kirjeellä olevat 1mk oranssi ja 50p keltainen rullamerkki ilmeisesti vähän paremmalla leimalla (varhainen leiman käyttö) myytiin 50 eurolla eli pohjahinnallaan.

Vapaakirje Soanlahdesta 2.6.1937 Helsinkiin. Maksettu kirjaaminen ja vakuutusmaksu, yhteensä 2,80mk. Taksa: Kirjaaminen kotimaassa (1.12.1931-31.8.1942) 2,00mk + vakuuttaminen (-1000mk) kotimaassa (1.1.1935 – 30.6.1945) 0,30mk + vakuutetun lähetyksen sinetöintimaksu (1.1.1935-31.8.1942) 0,50mk = 2,80mk. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Mielenkiintoinen oli myös kohde, jolla oli muuten maksuttomalle vapaakirjeelle maksettu kirjaus ja vakuutusmaksu M30 merkein. Kohde oli vuodelta 1937 ja sillä oli yhteensä 2mk 80 pennin edestä merkkejä, eli 2mk kirjaamisen ja 80p vakuutusmaksun ja sinetöinnin maksamiseksi. Lähtöhinnaksi oli laitettu 60 euroa, joka kohteesta maksettiin. Tässäkin kohteessa, jossa oli lakkausmaksu ilmeisesti maksettu olisi ollut suorastaan ”elintärkeää”, että kumpikin puoli kohteesta olisi kuvattu. Sinetöinnin maksu selviää helposti näkemällä, että kohteella on sinetit.

Myytävän pohjoismaihin lähetetyn postin joukossa ei ollut mitään varsinaisia tykkejä – sodanaikainen sensuroitu postikortti Norjaan myytiin 12 eurolla ja pakettikortti vuodelta 1947, myöskin Norjaan teki kauppansa 18 eurolla. Pakettikortista oli ilmeisesti irronnut tullauslipuke tai joku muu Norjassa tai Suomessa siihen kiinnitettynä ollut merkintä, suomalaiset merkit vaikuttivat olevan paikoillaan. Kyseessä saattoi esimerkiksi olla ollut joko tullauslappu tai kuljetustietä osoittava lipuke.

Viroon osoitettua ja kahdenvälisen postisopimuksen taksoilla lähetettyä postia oli myytävänä muutamia kohteita. Tavallinen 1,25mk taksainen postikortti myytiin 15 eurolla ja kaksi 2mk taksalla lähetettyä kirjettä kymmenellä eurolla kumpikin. Kolmas kirje meni 14 eurolla.

Suomen ja Saksan välisen postisopimuksen kirjetaksalla lähetetty kirje Latviaan Rigaan, silloiseen Saksan valloittamaan Ostlandiin. Palautettu, koska yksityinen kirjeenvaihto ei ollut sallittua. Taksa: Saksan ja Suomen välisen postisopimuksen (-20g) kirje (1.9.1942-5.9.1944) 3,50mk. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Saksan ja Suomen välisen postisopimuksen mukaisella taksalla lähetetty postikortti 2mk keltaisen M30 leijonamerkin singlenä myytiin 31 eurolla – pohjahinta kohteella oli 20 euroa. Ensimmäisen taksa-ajan kirjetaksalla 2,75mk ja saman arvoisella violetilla merkillä lähetetty sensuroitu kirje ei mennyt kaupaksi – lähtöhinta oli 40 euroa. Mielenkiintoisin Saksan erikoistaksainen lähetys oli 29.10.1943 Rigaan Latviaan, eli tuolloiseen Saksan Ostlandiksi kutsutun miehitysalueeseen kuuluvalle ”Generalbezirk Lettland” alueelle lähetetty kirje. Kirje oli leimattu ”Vaihto toistaiseksi keskeytetty” ja lähetetty takaisin lähettäjälle. Postinkulku Ostlandin alueelle oli lähettämisen aikaan mahdollista vain erillisellä luvalla ja vain liikekirjeenvaihdon osalta. Kirjeen lähtöhinta oli 120 euroa ja se myytiin 131 eurolla.

Ulkomaille lähetetyn postin joukossa oli joitakin kiinnostavia kohteita, näistä mainittakoon pakettikortti Saksaan vuodelta 1947, jolloin pakettipostia rajoitti painoon liittyviä rajoituksia. Pakettikortin lähtöhinta oli 10 euroa, josta se nousi aina 35 euroon saakka. Myyjällä oli varmasti hauskaa. Lentopostin osastolla oli myytävänä lentopostikortti Jugoslaviaan vuodelta 1930, taksa oli 1,20mk + 1mk mikä oli oikein ja kortilla oli hyvän näköisiä asianmukaisia leimoja. Lähtöhinta 60 euroa osoittautui sopivaksi.

Tällä kertaa tarjolla oli useita 6mk taksaisia ulkomaan postikortteja – eli vuoden 1945 syyskuun ja vuoden 1946 lopun väliseltä ajalta. Tämä taksa ei kohtalaisen pitkästä taksa-ajasta huolimatta ole loppujen lopuksi erityisen helppo ja vaikka kohteita liikkuu eivät ne ole aivan huonoja – siksi onkin merkillepantavaa, että kerralla taksalla olevia kohteita on myytävänä useita. Kaksi kohteista oli ”kiitoskortteja Marshall avusta” Yhdysvaltoihin. Toisessa kohteessa kaksi korttia 5mk+1mk merkein ja toinen 2*3mk merkein. Kahdella 3mk punaisella merkillä lähetetty kortti oli listattu 50 euron lähtöhinnalla, joka oli huudettu jo hyvissä ajoin ennen huutokaupan loppua. Jälleen puuttuivat kuvat kohteiden toiselta puolelta – mikäli ei ole tietoa siitä, että mitä kortin toisella puolella on, on hyvin vaikea tietää, onko kohde oikeasti postikortti vai olisiko sen voinut lähettää painotuotteen taksalla. Tämän kortin, jonka taustalla ilmeisesti oli tekstiä asian mukaisesti loppuhinta oli 188 euroa – tämä yllätti minut, sillä samalle taksalle tarkoitetun 6mk punaisen merkin singlenä lähetetyt postikortit ulkomaille eivät ole pitkiin aikoihin pystyneet keräämään tämän suuruista kannatusta! Kolmas kohde oli vuoden 1946 loppupuolella Neuvostoliittoon lähetetty postikortti, jossa näkyi selvästi kirjoitettua tekstiä. Kortti oli lähetetty takaisin ja leimattu ”parti” – lähtenyt. Tuntien Neuvostoliiton asukkaiden syitä ”lähtöön” ei voi kuin pohtia onko tämänkin kortin vastaanottaja aikoinaan lähtenyt vankileirien saaristoon tekemään orjatyötä suuren isänmaansa hyödyksi. Kortin lähtöhinnaksi oli laitettu 60 euroa, joka oli liikaa. Kortti jäi myyjälle.

Kirje Varkaudesta 6.10.1932 Reunionin saarelle Intian valtamerelle. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.12.1931-31.10.1936) 2,50mk. Harvinainen kohdemaa. Oikeudet kuvaan omistaa Merkki Albert huutokaupat.

Ensimmäinen koskaan näkemäni suomalainen lähetys Reunionin saarelle oli myytävänä satasen lähtöhinnalla. Reunion on saari Intian valtameressä Madakaskarin Itäpuolella ja virallisesti osa Ranskaa, niin sanottu ”merentakainen departementti” ja näin olleen myös osa Euroopan Unionia ja euroaluetta! Kohteesta oli näkyvillä vain etusivu – pidän asiaa erittäin valitettavana, sillä tällainen kohde, jossa mahdollisesti on paljonkin ”asiaa” taustapuolella ansaitsisi saada myös taustansa näkyviin. Mielestäni se, että ei kuvata kohdetta kokonaan helposti aiheuttaa maksimihinnan osalta painetta alaspäin. Satasen lähtöhinnalla kohteelle ei mielestäni jäänyt paljoakan potentiaalia hinnan nousuun, mutta satanen siitä oli tarjottu jo pitkä aika ennen huutokaupan päätöspäivää. Harvinaiset kohdemaat ovat oma keräilykohteensa ja kaukomaihin menneistä kohteistakin voi tehdä vaikka erikoiskokoelman. Hintaa kohteelle kertyi 130 euroa.

Lentopostin osastolla oli myytävänä kaksi 1930-luvun lopun lentokuorta Etelä-Amerikkaan, ne olivat kulkeneet Lufthansan ja Air Francen lennoilla – nämä herättivät kiinnostusta. Saksan kautta kulkenut kuori nousi yli 50 euron hintaan ja Ranskan kautta kulkenut vastaava yli 30 euron. Reitistä, jota kohteet olivat kulkeneet kirjoitin edellisessä tämän blogin kirjoituksessa ja kuten siitä muistamme, jakoivat Air France ja Lufthansa reitin kuljetuksen kulkemalla kumpikin Marseillen kautta. Suomen posti ohjattiin Berliiniin ja Pariisiin, joissa eri reiteillä kulkeneet kirjeet on usein leimattu. Ikävä todeta ja olla ilonpilaaja, mutta Lufthansan koneella kulkenut kirje, joka oli maksettu kahdella 25 markan merkillä oli väärätaksainen. Pariisin kautta kulkenut sitä vastoin oli oikeataksainen. Lentolisä oli tuolloin 22mk per viisi grammaa ja näin olleen oikea taksa kymmenen gramman kirjeestä oli 44mk lentolisää + 2½mk ulkomaan kirjeen maksu, eli 46,50mk.

Kaiken kaikkiaan myytävänä oli runsaasti kohteita – muutama vähän parempikin kohde niiden joukossa, lentopostiakin oli kivasti. Yleisesti ottaen minusta kuitenkin tuntui, että lähtöhintojen taso oli laitettu verrattaen korkealle ja sitä kautta lopputuloksena oli, että suinkaan kaikki kohteet eivät menneet kaupaksi. Toisaalta tietyistä kohteista syntyi odottamatontakin kilpailua, joka tietysti aina yllättää – on aina mielenkiintoista nähdä miten huutokaupassa voi tapahtua ihmeellisiä asioita.

Etelä-Amerikan lentotaksoista 1939-1941

By

Vuoden 1939 heinäkuun loppupuolelta (25.7.1939) lähtien lähtien oli Suomesta Etelä-Amerikkan maihin lähetettävälle lentopostille käytössä kaksi pääasialista lentoreittiä, joilla posti lensi Atlantin yli. Tämä tarkoitti myös sitä, että näillä reiteillä oli käytössä oma taksansa (KK 105/1939). Ensimmäinen reitti kulki Etelä-Atlantin kautta ensin Afrikan rannikolle ja sieltä Brasiliaan ja toinen reitti keskisen Pohjois-Atlantin kautta Yhdysvaltoihin ja sieltä Etelä-Amerikkaan. Nopeampi ja suorempi ”eteläinen” reitti oli lentolisältään kalliimpi. Käytännössä lähettäjille annettiin mahdollisuus päättää halusiko saada postinsa nopeammin perille maksamalla kalliimpi lentolisä, vai saiko posti kulkea hitaammin halvemmalla. Käytössä oli myös kolmas vaihtoehto, jolloin posti lensi vain Euroopan satamiin, josta se jatkoi matkaansa Atlantin yli laivalla.

Atlantin yli kulkevat pääasialliset lentoreitit 1941 joulukuun alkupuolelle saakka. Suomalainen posti ei kulkenut Englannin kautta. Lähde: https://www.ibiblio.org/hyperwar/AAF/I/maps/AAF-I-10.jpg

Eteläinen reitti perustui Lufthansan ja Air Francen yhdessä jo useita vuosia operoimaan reittiin, joka oli Lufthansan osalta Frankfurt – Marseilles (FRA) – Sevilla (ESP) – Las Palmas (Kanarian saaret, ESP) – Bathurst (nyk. Gambia) – Natal (BRA). Espanjan sisällissodasta johtuen Lufthansan reitti oli kuitenkin siirtynyt kulkemaan Lissabonin kautta. Etelä-Amerikassa posti jatkoi matkaansa ns. Condor yhtiön kuljettamana useisiin maihin edelleen, kohteinaan mm. Buenos Aires ja Santiago. Condor oli saksalaisten omistama ja operoima lentoyhtiö Etelä-Amerikassa. Air Francen reitti kulki Casablancan ja Dakarin kautta Nataliin, mistä edelleen Rio de Janeiroon, Montevideoon, Buenos Airesiin ja Santiagoon. Reittiyhteistyö toimi siten, että kumpikin yhtiö toimi Marseillen kautta, josta Lufthansan lähdöt tapahtuivat torstaisin ja Air Francen sunnuntaisin. Kuorten päivämääristä voi selvittää kumpi yhtiö kuoren on mahdollisesti kuljettanut, helppoa ja varmaa tämä selvittäminen ja sen tulos ei ole, ellei asia merkinnöistä tai leimoista muuten selkeästi ilmene. Voidaan kuitenkin todeta, että koska Suomen postin ohjaus tunsi nämä lentoaikataulut ja tiesi, että Lufthansalla kulkeva posti voitiin ohjata Berliiniin, jossa se pääasiallisesti leimattiin saksalaisella lentoleimalla (pyöreä punainen ”Deutsche Luftpost, Europa-Sudamerika”) ja Ranskaan ohjattua postia ei tyypillisesti leimattu, voidaan ajatella tämän ainakin helpottavan asiaa. Toisen maailmansodan alun tienoilla elokuussa 1939 Lufthansa lopetti Etelä-Amerikan lentonsa, viimeinen Lufthansan lento Etelä-Amerikasta Eurooppaan lensi 31.8.1939. Tämä tarkoittaa, että ainoaksi vaihtoehdoksi välillä elokuun loppupuoli – joulukuu 1939 muodostui Air France.

Neljännen painoluokan lentokirje 20.8.1939 Porvoosta Buenos Airesiin Argentinaan. Kulkenut suurella todennäköisyydellä Air Francen koneella reittiä: Marseilles – Casablanca – Dakar – Natal – Rio de Janeiro – Buenos Aires. Taksa: Kirje (61-80g) ulkomaille (1.11.1936-30.9.1942) 9,50mk + 16kpl lentolisä (per 5g) Argentinaan (20.6.1933 – 8.9.1940) á 22,00mk = 352,00mk, yhteensä 361,50mk.

Postireittiä Etelä-Amerikkaan alkoi joulukuussa 1939 (21.12.1939) operoida italialainen LATI (Linee Aeree Transcontinentali Italiane). LATIn reitti oli hieman erilainen ja lentoja lennettiin Guidonian lentokentältä, Rooman Itäpuolelta torstai aamuisin. Koneet kulkivat reittiä Rooma – Sevilla (ESP) – Villa Cisneros (Länsi-Sahara, silloin Espanjan hallinnassa) – Sal (Kap Verde, Portugalin hallussa) – Natal tai Recife ent. Pernambuco (BRA) säästä riippuen. Näistä kaupungeista jatkettiin Rio de Janeiroon. LATIn reittiä jatkettiin heinäkuussa 1941 Rio de Janeiron kautta Buenos Airesiin Argentinaan.

LATIn lennoista mielenkiintoinen detalji on se, että neitsytlennon paluulennolla tapahtui onnettomuus ja kone tunnuksella I-ARPA teki pakkolaskun Marokkoon – pahoin palanutta onnettomuuspostia tunnetaan. Toinen reitillä tapahtunut onnettomuus tapahtui 108. lennolla, jolla kone katosi Atlantin yllä noin 300km Brasilian rannikolta. Suurin osa näillä postireiteillä kulkeneesta postista on tyypillisesti saksalaista ja italialaista, asia kuvastaa Saksan kehittyneitä liikesuhteita Etelä-Amerikan maiden kanssa ja suurta italialaista emigranttiväestöä mm. Argentiinassa. Posti Skandinaviasta ja Suomesta on harvinaisempaa ja tyypillisesti liikepostia. Myöskään posti Suomeen ei ole erityisen yleistä.

Koko LATI-reitin olemassaolon ajan britit olivat pitäneet reittiä turvallisuusuhkana, koska he katsoivat lentäjien raportoivan liittoutuneiden laivojen liikkeistä saksalaisille, jotka toimittivat tiedot Atlantilla partioiville sukellusveneilleen. Lisäksi LATI kuljetti strategista materiaalia, kuten varaosia akselivaltioille. Amerikkalaiset jakoivat saman huolen. Kun Japanin hyökättyä Hawaiilla Yhdysvaltain kimppuun 7.12.1941 Saksa ja Italia julistivat Yhdysvalloille sodan muutamaa päivää myöhemmin (11.12.1941), tuli huoli ”akuutiksi” ja amerikkalaiset ryhtyivät huolehtimisen sijaan aktiivisesti toimimaan LATI-reitin lopettamiseksi.

Lentokirje 25.4.1941 Muroleen Kanavalta Rio de Janeiroon, Brasiliaan. Lentänyt LATIn reitillä Rooma – Lissabon – Villa Cisneros – Sal – Natal / Recife – Rio de Janeiro. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.11.1936 – 30.9.1942) 3,50mk + lentolisä (per 5g) Brasiliaan Eteläistä reittiä (15.3.1941-26.4.1942) 27,00mk = 30,50mk.

Sotatila Akselin ja Yhdysvaltain välillä johti luonnollisesti siihen, että amerikkalaiset lopettivat mm. lentopolttoaineen myynnin Italialaisille ja italialaiset lentokoneet joutuivat vihollislistalle. Lisäksi Yhdysvaltain salainen palvelu alkoi punoa juonia Brasilialaisten saamiseksi vastustamaan LATIn toimintaa. Tätä tarkoitusta varten amerikkalaiset kehittivät juonen, jonka tarkoituksena oli saada Brasilian viranomaiset uskomaan, että LATI taustajoukkoineen suunnitteli Brasilian presidentin syrjäyttämistä. Tätä varten kirjoitettiin väärennetty kirje LATIn pääjohtajalle, jonka joutumisesta brasilialaisten käsiin pidettiin huoli. Juoni toimi ja presidentti Vargas, joka aiemmin oli ollut haluton lopettamaan yhteistyön LATIn kanssa lopetti LATIn luvat toimia Brasiliassa. Tämä johti LATIn toiminnan alasajoon joulukuussa 1941 siten, että viimeinen Brasiliasta lähtenyt lento tapahtui 18.12.1941 ja viimeinen Brasiliaan kulkeva lento päivää myöhemmin Villa Cisnerosista.

Condor-LATI yhteydellä Uruguaysta Suomeen 17.5.1941 lähetetty kirjattu kirje. Tuloleima Helsinki 24.5.1941. Yhteys toimi myös Etelä-Amerikasta Suomeen päin.

Keskisen Pohjois-Atlantin yli kulkeva säännöllinen Atlantin yli lentävän postin reitti aloitti toimintansa myöhemmin kuin Eteläinen reitti ja ylitti Atlantin pysähtymällä Azoreilla ja Bermudalla. Syy siihen, että Pohjoisempi reitti alkoi vasta vuosia myöhemmin kuin Eteläinen saksalaisten ja ranskalaisten pyörittämä reitti johtui yksinkertaisesti siitä, että englantilaiset eivät halunneet antaa amerikkalaisille etumatkaa Atlantin ylittävien lentolinjojen osalta. Koska 1930-luvun lopussa koneiden ei ollut mahdollista lentää ”normaalisti” koko matkaa Atlantin yli ilman tankkausta ja koska englantilaiset eivät antaneet amerikkalaisille lupaa käyttää tärkeitä Atlantin ylittämisen mahdollistavia alueitaan hyödykseen (Bermuda ja Pohjois-Kanada) pakottivat he myös amerikkalaiset odottamaan lentoyhteyden avaamista, vaikka amerikkalaisilla oli jo olemassa tarkoitukseen sopivaa kalustoa. Kysymys nimittäin oli siitä, että briteillä ei kalustoa ollut ja siksi he eivät halunneet myöskään muiden (amerikkalaisten, hollantilaisten jne.) alkavan liikennöidä Atlantin yli ja vievän hyvää bisnestä heidän nenänsä edestä.

Saksalaiset ja heitä ennen ranskalaiset olivat kuljettaneet lentopostia Pohjois-Atlantin yli katapulttilennoilla vuodesta 1927 alkaen, kuitenkin siten, että vuoteen 1930 mennessä lentoja oli ollut vain 30. Vuosina 1930-1935 lentojen vuosittainen määrä oli n. 35 vuodessa ja niitä tehtiin kahden laivan toimesta (Bremen ja Europa) – toimintaa tapahtui vain kesäisin ja kyseessä siis ei ollut koko Atlantin lentämällä ylittävä, eikä suurten volyymien postinvaihtoa toteuttava toiminta. Katapulttilennot lopetettiin vuonna 1935, koska Atlantin ylittävä liikennöinti oli tarkoitus siirtää ilmalaiva Hindenburgin hoidettavaksi. Hindenburg alkoikin liikennöidä kaksi kertaa kuukaudessa Atlantin yli vuoden 1936 toukokuun kuudes päivä. Kuten muistamme, tämä liikennöinti katkesi katastrofaaliseen räjähdykseen tasan yksi vuosi liikennöinnin aloittamisesta, kun Hindenburg, ilmeisesti staattisen sähkölatauksen sytyttämänä räjähti Lakehurstissa. Kuten tiedämme, saksalaisissa ilmalaivoissa käytettiin nostekaasuna ilmaa kevyempää vetyä, joka on palava kaasu. Palamatonta jalokaasua Heliumia osattiin jo eristää, mutta amerikkalaiset, jotka osasivat prosessin eivät sitä suostuneet saksalaisille myymään.

Vuonna 1936 englantilainen Imperial Airways ja Pan American Airlines tekivät sopimuksen siitä, että ne jakaisivat Pohjoisen Atlantin ylittävät reitit. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Englanti ja USA puhalsivat yhteen hiileen ja pelasivat itselleen monopolin Atlantin ylittävään lentoposti- ja lentomatkailutoimintaan. Vuonna 1937 sekä Imperial Airways että Pan American Airways tekivät koelentoja (survey flights) Atlantin ylittävillä reiteillä. Brittien testireitit kulkivat Pohjoisessa (Englannista Pohjois-Kanadan kautta New Yorkiin) ja Pan Americanin keskistä Pohjois-Atlantin reittiä Bermudan ja Azorien kautta Lissaboniin sekä Pohjoista reittiä.

Ns. Clipper, eli lentovene, kuljetti postia Pohjois-Atlantin. Reitti kulki Lissabonista Azorien ja Bermudan kautta Yhdysvaltohin. Myös Etelä-Amerikan postia kulki tällä reitillä.

Keväällä 1939 (vasta) Pan American Airlines ja Imperial Airways olivat valmiita aloittamaan säännölliset reittilennot Pohjois-Atlantin yli. Pan Amilla oli käytössään Tyynellä valtamerellä erinomaiseksi osoittautunut Boeing 314 mallinen valtavan kokoinen lentovene. Maaliskuussa 1939 uusi Atlantin reittiä varten valmistettu Boeing 314 lentovene NC18603 kastettiin ”Yankee Clipperiksi”. Kasteen antoi Presidentti Rooseveltin vaimo Eleonore Roosevelt. Toiminta pyörähti toden teolla käyntiin toukokuun 20. päivä 1939, kun Yankee Clipper teki ensimmäisen kaupallisen lentonsa New Yorkista Bermudan ja Azorien kautta Lissaboniin ja sieltä Marseilleen. Tämä reitti sai nimen FAM 18. Lennot eivät aina pysähtyneet Bermudalla, mutta kelin ollessa huonon näin tehtiin. Pan Am lensi myös pohjoisempaa reittiä (New York – Shediac / Botwood, CAN – Foynes, IRL – Southampton, UK) kesäkuusta 1939 eteenpäin, mutta Etelä-Ameriikan postia ei tuota reittiä pitkin kuljetettu.

Reiteiltä putosi pois Marseilles ja Southampton, kun toinen maailmansota alkoi. USA halusi pysyä puolueettomana ja reitit päättyivät puolueettomiin Lissaboniin ja Foynesiin. Mainittakoon, että Pohjoinen reitti keskeytyi talven vuoksi aikataulun mukaisesti lokakuussa 1939 ja sitä ei lainkaan operoitu Pan Amin toimesta 1940-1941 USAn neutraalisuuspolitiikan takia. USAn liityttyä sotaa reitti alkoi taas toimia ja oli toiminnassa touko-lokakuussa vuosina 1942-1945.

Sodan aikana Bermudalla oli brittiläisen sensuurin solmukohta, jossa sensuroitiin suurin osa Atlantin ylittävästä postista – brittiläinen sensuuri alkoi vuoden 1940 keväällä. Tämä ei miellyttänyt amerikkalaisia, mutta Pohjoisen Atlantin talvi ja keli muutenkin ovat raakoja ja siksi koneiden oli usein pysähdyttävä Bermudalla – näissä tapauksissa posti otettiin sensuroitavaksi. Käytännössä voidaan ajatella, että Pohjoista reittiä kulkenut posti, jota ei ole sensuroinut olisi lentänyt suoraan Azoreilta New Yorkiin. On olemassa lähteitä, joista selviävät lennot, jotka eivät Bermudalla pysähtyneet.

Lentokirje Lappeenrannasta 3.9.1941 Rio de Janeiroon Brasiliaan. Kulkenut keskistä reittiä Lissabon – Azorit – Bermuda – New York, sensuroitu Suomessa ja Bermudalla. Leimattu ”Par Service AerienTrans-Atlantique Europe-Stats-Unis”. Taksa: Kirje (-20g) ulkomaille (1.11.1936-30.9.1942) 3,50mk + lentolisä (USA:n kautta, per 5g) Brasiliaan (15.3.1941 – 9.10.1941) 20,00mk = 23,50mk.

Koska suomalainenkin posti jäi sensuuriin, hidastui sen kulku usein olennaisesti – useilla päivillä. Sensuurin kanssa toimittiin usein siten, että kone josta posti vietiin sensuroitavaksi otti kuljetukseen edellisestä koneesta takavarikoidun ja jo sensuroidun postin. Sensuuri oli yksi syy, miksi postille haluttiin jatkuvasti tarjota toinenkin reitti. Brittiläinen sensuuri on taksan lisäksi käytännössä vedenpitävän varmuuden tuova osoitus siitä, että kohde on kulkenut Etelä-Amerikkaan keskistä reittiä pitkin. Tiedetään tosiaan kuitenkin, että joidenkin viikkojen ajan postilennot suuntautuivat Trinidadin kautta, jolloin postia (ainakin osa siitä) sensuroitiin Trinidadilla, eikä Bermudalla. Bermudan ja Trinidadin sensuurit käyttivät erilaista sensuuriliuskaa ja on mahdollista liuskojen, lähetyspäivien ja sensuurien numeroiden perusteella jäljittää onko kohde sensuroitu Bermudalla vai Trinidadilla.

Vaikka keskistä reittiä kulkenut posti Etelä-Amerikkaan oli lentolisämaksunsa osalta edullisempaa kuin Eteläistä reittiä pitkin kulkenut, ei sekään ole yleistä. Voidaan itse asiassa todeta, että mikään sodanaikainen lentoposti Etelä-Amerikkaan Suomesta ei ole helposti saatavilla, vaan kohteet ovat yleensä vaikeita. Sitävastoin sodanaikainen posti Yhdysvaltoihin, samaa keskistä reittiä pitkin ei ole erityisen harvinaista – tämä johtuu tietysti siitä tosiasiasta, että postia Yhdysvaltoihin lähetettiin valtavasti enemmän kuin Etelä-Amerikan maihin.

Lähteet:

Crotty, D., 2011, Development of Transatlantic Airmail Services 1928-1945, Part I: The South Atlantic, Postal History Journal, 149, 17-35

Crotty, D., 2014, Development of Transatlantic Airmail Services 1928-1945, Part 2: Catapult, Zeppelin, and British Airways, 157, 28-35

Crotty, D., 2014, Development of Transatlantic Airmail Services 1928-1945, Part 2a: Pan American Airways Operations, 158, 23-34

Keturi, J. ja Seitsonen, E., 2019, L.A.T.I. – lentolinja Etelä-Amerikkaan, Filatelisti, 7, 2018, 40-42

Pezzillo, S., 2014, The Italian Air Service to South America, December 1939—December 1941, A presentation to the Smithsonian Postal History Seminar, September 12, 2014 Bellefonte, Pennsylvania https://stamps.org/Portals/0/Symposium/PezzilloPaper.pdf

Transatlantic Mail by Air 1928 – 1945 https://transatlanticmailbyair.wordpress.com/

119. Hellman – huutokauppa koronan varjossa

By

Tänään päättyi 119. Hellman huutokauppa Naantalissa. Tarkoituksena oli, että huutokauppa olisi järjestetty normaalina julkisena huutokauppana, mutta korona puuttui peliin ja turvallisuussyistä huutokauppa siirtyi kokonaan nettiin. Oli kuitenkin mahdollista käydä tutustumassa kohteisiin etukäteen Suomen Filateliapalvelun tiloissa Naantalissa ja näin päätin minäkin tehdä. Talven ensimmäiset oireet olivat aamulla ilmassa, kun kävin laittamassa autoni lämmittimen päälle ennen aamupalaa, nimittäin ikkunat olivat jäässä ja ilma viileä, suorastaan kylmä. Teiden pieni liukkaus ei kuitenkaan haitannut matkantekoa ja saavuin Naantaliin ennen aamukymmentä.

Paikalla oli kymmenkunta filatelistia tutkimassa kohteita, kaikki maskit naamallaan ja kädet käsidesillä desinfioituina. Joukossa minullekin tuttuja keräilijöitä ympäri Suomea – mikään näemmä ei voi estää filatelistia pääsemästä kohteen luo! Pienestä näyttöön tulleiden keräilijöiden määrästä johtuen sain kohteita eteeni ennätysvauhtua, eli vielä totuttuakin nopeammin. M30 osastossa oli myytävänä yhteensä viitisentoista kohdetta, eli tarjonta ei sen osalta ollut kovin vahvaa. Huutokaupassa oli toki muitakin M30 kohteita, mutta ne piti löytää muista osastoista.

Erä rosohampaisia ja siirtymiä. Käytännössä kaikkien kuvamerkkien osalta on sanottava, että ne eivät ole siirtymiä. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

M30 filateliaa oli tällä kertaa myytävänä hyvin rajoitetusti, kohteita oli vain kolme. Kolmen markan punaisen leijonamerkin lähes loistoleimattu siirtymä myytiin 20 euron pohjillaan, 3mk tummanoliivin merkin numerokuusilo teki kauppansa 60 eurolla ja erä siirtymiä ja rosohammasteita keräsi peräti yli 85 euron edestä kannatusta. On huomattava, että kaikki erässä myydyt siirtymät eivät suinkaan olleet varsinaisia siirtymiä vaan huonosti kohdistettuja merkkejä. Erässä oli kuitenkin hyvä 2½mk punaisen leijonamerkin siirtymä, jopa kahtena kappaleena.

Postihistorian osalta M30 osastossa oli tarjolla kaikenlaista, myös hyviä kohteita. Kotimaan kohteista mielenkiintoinen oli kaksi postiosoitusta, vuosilta 1945 ja 1950 sisältänyt kohde. Sodan jälkeiset postiosoitukset ovat vaikeita ja hyviä kohteita – ostaja sai edullisesti hyvää tavaraa, kun myyntihinta jäi viiteen kymppiin. Toinen kiinnostava kotimaan kohde oli vuonna 1942 Niinisalosta Tampereelle lähetetty kirje, johon oli Tampereella lisätty pikalisän maksuksi merkkejä ja se oli lähetetty eteenpäin Helsinkiin. Tällaiset ”lisien lisäykset” kesken matkan ovat herkullisia juttuja ja tällainen kohde on mielestäni sopiva postihistorialliseen kokoelmaan. Asia ei mennyt keräilijöitä ohi, vaan parin kympin pohjista kohde ponnisti yli kolmen kympin. Olisi hinta voinut korkeammallekin ponnistaa, minun mielestäni – kohde ei ollut kuitenkaan aivan pilipali.

Niinisalosta 24.11.1942 Tampereelle lähetetty kirje, joka on eteenpäin lähetetty Helsinkiin pikana. Maksettu Niinisalossa kotimaan kirjetaksa 3,50mk ja Tampereella kotimaan pikalisä 6,00mk. Hyvä postihistoriallinen kotimaankohde. OIkeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

Paras kotimaan taksainen M30 lähetys löytyi kuitenkin kenttä- ja sotilaspostin osastosta, jossa oli myytävänä Insinööritoimisto Ratakseen Saksasta kuriirin toimesta toimitettu kirje, joka oli Helsingissä postitettu eteenpäin Tampereelle. Asiaan kuuluen, kohteessa ei ollut takana lähettäjän osoitetta, eli SS joukoissa palvelevan suomalaisen osoitetta, koska lähettämisen aikaan elokuussa 1941 oli pataljoonan olemassaolo vielä pimennossa pidettävä asia. Tämä harvinainen kuriiripostin lähetys meni kaupaksi 32 eurolla, eli sen hyvyys pysyi salassa samalla tavoin kuin sen SS sisältö oli aikoinaan pysynyt.

Siinä missä kuriiripostilla kulkenut kirje ei saavuttanut kovaa hintaa, teki toinen M30 merkeillä SS-miehelle Saksaan 1941 (myöskin asian virallista paljastamista ennen) lähetetty kirje selvää jälkeä hinnan suhteen – kirjeen hinta nousi 30 euron lähdöstä aina yli 300 euron. Kirjeessä huomattavaa on se, että kun se on lähetetty vuoden 1941 elokuussa oli kotimaan postitaksa 2,75mk. Kirje on osoitettu Saksaan Insinööritoimisto Rataksen kautta, jossa sille leimattiin kenttäpostin leima (Feldpost) ja, josta se jatkoi saksalaisessa kenttäpostissa eteenpäin. Tällainen järjestely oli SS-miesten kirjeille sovittu, eli posti lähetettiin ensin Insinööritoimisto Ratakseen SS-miehen nimellä, joko suljettuna toiseen kuoreen tai siten, että kuorella ilmaistiin miehen osoite Saksassa (Wienissä, Itävaltahan oli vuonna 1938 liittynyt Saksaan). Kuorelle ei merkitty sotilasarvoa tai muuta erityisen paljastavaa, vaikka lienee ollut kohtalaisen vähäisen mielikuvituksenkin avulla mahdollista yhdistää pisteet, jos tiesi suomalaisten lähteneen Saksaan taistelukoulutukseen ja taistelemaan.

Taksa kirjeelle Saksaan (ensimmäisen luokan kirjeen taksa ulkomaille) oli samaan aikaan 3½mk, mikä kirjeelle siis oli laitettu M30 merkein. Lähettäjällä on ilmeisesti ollut epäselvyyttä siitä, että kuinka paljon merkkejä kirjeen perillesaattamiseksi tarvitaan – sehän on itse asiassa Saksaan lähetetty, vaikka kotimaassa vain Helsinkiin asti. Tässä tapauksessa olen sitä mieltä, että tiukka tulkinta siitä, että kohde on väärätaksainen, koska kotimaan taksa olisi riittänyt on liian kapea huomioimaan kaiken sen historian ja tarinan, joka kohdetta ympäröi. Oikea-taksaiseksi kirjettä kuitenkin on vaikea kutsua. On ehkäpä viisainta jättää asia sikseen ja todeta, että vaikuttaa siltä, että sotahistorialliset kohteet ovat kuumaa tavaraa markkinoilla tällä hetkellä.

Kirje Kenttäpostikonttori 1:stä Insinööritoimisto Rataksen kautta SS-miehelle Wieniin. Leimattu Rataksessa ”Fedlpost” ja jatkanut kulkuaan Saksan kenttäpostissa. Kotimaan taksa oli 2,75mk, mutta kirjetaksa Saksaan 3,50mk. Kenttäposti Saksaan oli Suomen ja Saksan välisen kenttäpostisopimuksen mukaan maksutonta, mutta tämä sopimus tuli voimaan vasta 1.4.1943. Taksan osalta jää silti tulkittavaa. Hinta ei kuitenkaan jätä tulkinnanvaraa. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman huutokaupat.

Pohjoismaihin ei tällä kertaa ollut ainuttakaan myytäväää yksittäiskohdetta, mutta Eurooppaan kulkenutta postia edusti muutama kohde. Näistä kiinnostava oli pikapostikortti lentona Saksaan vuodelta 1940. Postikortit, joille on maksettu kirjauksia tai pikalisiä ovat parempia ja yleensä vaikeita kohteita – tämän kohteen hinta nousi 50 euron lähdöstä aina yli 115 euron, eli asia oli keräilijöillä hyvin tiedossa. Toinen maininnan arvoinen kohde oli lentona lähetetty tavaranäyte Sveitsiin. Kohteen ongelma oli se, että siinä olevat leimat eivät aivan suoraan anna vastausta kysymykseen ”milloin kohde on lähetetty?”. M30 1½mk violetin merkin käyttö viittaa jonnekin 1930-luvun puolenvälin tienoille. Mikäli asia on näin, osuisi taksa hyvin toisen painoluokan tavaranäytteelle ja lentolisälle. Lentona lähetetyt ulkomaan tavaranäytteet ovat parempia kohteita ja vaikka päivämäärän kanssa on epäselvyyksiä, ei kyseessä ole aivan turha kohde.

Toisen painoluokan arvoton näyte lentona Schaffhauseniin Sveitsiin. Lähettämisen aika sijoittunee 1930-luvun puoleen väliin, jolloin taksa olisi tavaranäyte (101-150g) ulkomaille (1.12.1931-30.9.1942) 1,50mk + AO lähetyksen (per 50g) lentolisä (30.4.1928-30.9.1942) 4,00mk*3 = 13,50mk. Hyvä kohde. Oikeudet kuvaan omistaa Hellman Huutokaupat.

Kohteen lähtöhinta oli laitettu mielestäni laatuun nähden hiukan korkealle viiteen kymppiin, mutta se kuitenkin tuplasi hintansa. Osasyynä saattoi olla kohdetta entisestään parantava tullin ”hyväksytty” leimaus.

Kauemmaksi mennyttä postia M30 osastossa edusti M30 20mk postitalomerkin singlellä Argentinaan lähetetty kirje, joka myytiin 20 euron pohjalla – pidän tätä edullisena hintana tälle singlelle. Toinen Euroopan ulkopuolelle lähetetty kohde oli Yhdysvaltoihin vuonna 1934 lähetetty 3. painoluokan kirje, joka oli kokeneen oloinen, mutta juuri siksi viehättävä. Korkeamman painoluokan kirjeet ovat hyviä kohteita postihistorialliseen kokoelmaan, nimittäin jos pitää verrata tavallista ensimmäisen painoluokan kirjettä Yhdysvaltoihin vuodelta 1934 nyt myytyyn 3. painoluokan kirjeeseen on niillä eroa kuin yöllä ja päivällä. Usein unohdetaan, että painavammat kirjeet ovat paljon harvinaisempia ja, että jokaista sataa ensimmäisen painoluokan säilynyttä kirjettä kohti ei välttämättä edes löydy korkeamman painoluokan kirjettä. Ostaja sai hyvä kohteen noin kolmella kympillä.

Kovimman hinnan Euroopan ulkopuolelle lähetetystä M30 kohteesta joutui maksamaan kohteen #205 ostaja. Kohde oli Tove Janssonin lähettämä lentokirje Yhdysvaltoihin vuodelta 1945 ajalta, jolloin kirjeen perustaksa oli 5mk. Eli sattumalta ns. paremmalta ja aika lyhyeltä taksa-ajalta. Tämä asia ei kuitenkaan selitä 150 euron myyntihintaa, vaan sen salaisuus kätkeytyy tietysti lähettäjän henkilöllisyyteen. Ostajalla taisi nimen omaan olla kaikki muumit laaksossa. Ilman tätä ”merkkihenkilöasiaa” kohteen hinta olisi luultavasti pysytellyt 20 euron tuntumassa.

Myytyjen erien joukossa oli useita M30 keräilijää kiinnostavaa erää. Myytävänä oli sekä pienempiä, että suurempia eriä ja joissakin erissä oli parempiakin kohteita myytävänä. Kaiken kaikkiaan erien hinnat nousivat kohtalaisen korkealle ja osa niistä myytiin mielestäni hyvinkin korkeilla hinnoilla. Mm. ulkomaille menneitä tiedustelulomakkeita sisältäny erä (17kpl) myytiin yli 250 euron hinnalla (lähtö 50€) ja M30 materiaalia sisältänyt useampia kansioita sisältänyt erä yli tuhannella eurolla (lim 400€). Moni erä meni pohjahinnallaan vaikka erissä oli hyviäkin kohteita mukana. Tuntuu siltä, että M30 markkina on yhä aika ohut, jos kohta kiinnostusta M30 keräilyyn on.

On todettava, että huutokaupan myynti oli suomalaisten kohteiden osalta erinomainen – paljon mitään ei jäänyt myymättä. Tiukka myyntiprosentti kertoo mielestäni siitä, että korona-aika antaa keräilijöille hyvän mahdollisuuden (ja jopa tekosyyn) keskittyä keräilyyn ja sitä kautta kokoelmiensa parantamiseen. Ostetaan tekemistä ja odotellaan parempia aikoja, että päästään näyttämään keräilyn tuloksia. Viimeisessä SFEX näyttelyssä oli parasta antia se, että mukana oli useita uusia kokoelmia – toivottavasti saamme myös uusia M30 pohjaisia kokoelmia näytille.

P.S. päivitin tekstiä hieman, huomasin nukutun yön jälkeen kirjoittaneeni ns. epäselvää potaskaa eli kaliumkarbonaattia. Potaskahan on mm. lasin valmistuksessa ja elintarvikkeiden happamuudensäätelyssä käytettävä suola. Nimensä potaska saa suoraan alkuperäisen valmistustapansa perusteella germaanisista kielistä (ruotsi, saksa, englanti) ja tarkoittaa ruukkutuhkaa: pott=ruukku, aska=tuhka. On enää kaksi ja puoli kuukautta Jouluun, jolloin lipeäkala kuuluu monen joulupöytään – hämäläisen ja satakuntalaisen lipeäkalan valmistuksessa on perinteisesti käytetty koivuntuhkasta saatua potaskaa.

Syyskuun lopun huutokauppakvartetti

By

Syyskuun viimeisen kymmenen päivän aikana päättyi neljä huutokauppaa – näistä ensimmäisenä käännetään katse Järvenpään Filateliapalvelun 18. huutokauppaan. Kun tutkin huutokaupan tiedotteita sattui silmiini mielenkiintoinen asia, nimittäin se, että Pirkanmaalla huutokaupan yhteyshenkilönä toimii Hannu Vetola, eli Tampereella lopettavan liikkeen vetohahmo. Tämä on tietysti Tamperelaisille positiivinen asia, siis se, että paikallisestikin löytyy joku, joka ottaa tavaraa myyntiin huutokauppaan. Kyseessä lienee jonkinlainen onnenpotku myös Järvenpään Filateliapalvelun (JF) huutokaupalle, jossa ei muistikuvien mukaan aina ole ollut maksimaalisen kiinnostavaa tarjontaa – ehkäpä se tästä urkenee paremmille uomille…

Filateliapuolella JFn huutokaupassa oli tarjolla lähinnä levy kerrallaan hyväleimaista M30 merkkitavaraa. On mielenkiintoista, kun kokonaisen levyn lähtöhinnaksi lyödään 10 euroa, että levyjä ei oikeastaan mene kaupaksi ja, kun vastaava tavara on myytävänä 10 euron kappalehinnalla, kauppoja syntyy. Kaikki levyillä olleet merkit eivät suinkaan olleet niitä aivan kaikkein helpoimpia… mutta minkäs teet, jos ostajat eivät löydä kohdetta, niin kohde ei mene kaupaksi. Myytävistä filateliakohteista korkeimpaan hintaan nousi 50p/1,25mk päällepainamamerkin numerokuusilopari, joka myytiin kolmella kympillä.

Toisen painoluokan vakuutettu kirje 28.5.1938 Petsamosta Turkuun. 2*10mk Saimaa ja 2*2mk karmiini, yhteensä 24mk. Vakuutuksen määrä 59890mk. Taksa: Kirje (21-125g) kotimaassa (1.8.1931 – 15.6.1940) 4,00mk + kirjaus kotimaassa (1.12.1931 – 31.8.1942) 2,00mk + vakuuttaminen (59000-59999mk) kotimaassa (1.1.1935 – 30.6.1945) 18,00mk = 24,00mk. Korkea vakuutuksen määrä. Oikeudet kuvaan omistaa Järvenpään Filateliapalvelu Oy.

Postihistoriapuolella JFn huutokaupassa ei tällä kertaa ollut tarjolla kuin viisi kohdetta. Näistä kolme oli kuorieriä ja kaksi yksittäiskohdetta. Yksittäiskohteista myytiin toinen – vakuutettu kuori Petsamosta vuodelta 1938 joka oli vakuutettu lähes 60000 markasta. Kuori herätti kiinnostusta ja sen hinta nousi kymmenen euron limitistä 36 euroon. Muita M30 postihistoriakohteita oli myytävänä mm. lentopostin osastossa, jossa mielenkiintoisimman näköinen kohde oli Argentinaan lentänyt kuori, jonka taksa ikävä kyllä ei ollut oikein. Kiinnostava ostajille oli Petsamoon Helsingistä ensilennolla lentänyt kuori vuodelta 1940, jonka hinta nousi kympin lähdöstä aina 73 euroon saakka. Kuten muistetaan Petsamoon lennettiin lentoja vain muutamana kesänä ja näillä lennoilla kulkeneita kohteita tunnetaan ensilentokuorien lisäksi vain harvoja. Vaikka itse en ensilentoja keräile, lienee tämä hyvä kohde ensilentokeräilijöille.

Toinen päättynyt huutokauppa oli Forssan kerhon pyörittämä Huutokortti huutokauppa, jonka numero oli 23. Tällä kertaa forssalaiset eivät olleet saaneet kanuunoita sisältävää M30 kohdevalikoimaa myyntiin. Filateliakohteita oli kolme, jotka kaikki menivät kaupaksi – loistoja ja kuvamerkkien värejä. Postihistoriakohteita oli myynnissä parisen kymmentä, joista suurin osa vaihtoi omistajaa. Mukana oli useita kenttäpostiin lähetettyjä pakettikortteja, joista mainittakoon siisti 2mk merkillä yksin Konginkankaalta lähetetty. Kyseinen kortti saikin suosiota osakseen ja nousi 20 euron lähdöstä yli viiden kympin.

Kenttäpostipaketti alennetulla taksalla 2.10.1940 Konginkankaalta ilmeisesti sotasairaalaan. M30 2mk karmiini yksin. Taksa: Kenttäpostipaketin (-1kg) alennettu taksa (1.3.1940 – 30.11.1940) 2,00mk. Oikeudet kuvaan omistaa Huutokortti huutokauppa.

Kenttäpostiin lähetetyt paketit, jotka on lähetetty alennetulla taksalla ovat mielenkiintoisia ja kuuluvat postihistoriakokoelmiin juurikin esimerkkeinä vähän erikoisemmista kotimaan pakettitaksoista. Myytyjen korttien osalta oli merkittävää se, että ne oli lähetetty ennen kenttäpostilipukkeiden julkaisemista, aikana, jolloin alennuksen saamiseen ei lipuketta tarvittu.

Muuta M30 kiinnostavaa Huutokortin huutokaupassa oli mm. ehiökorttien joukossa myytävät muutamat M30 ehiökortit – yksi näistä, 6mk taksainen punainen kaksoisehiökortti on vaikea, mutta sen taustapuolesta ei ollut kuvaa ja näin ollen en pystynyt täysipainoisesti asiasta innostumaan. Kortin limitiksi oli laitettu 50 euroa, mikä ei ole vähän. Kukaan muukaan ei kortista innostunut ja tätä kirjoitettaessa se on yhä myymättä.

Abophilin THK 71 päättyi 25.9. ja vaikka Abophil lehden kustantaminen paperisena näillä näkymin loppuu vuoden 2020 loppuun, ei huutokauppa kuitenkaan jää yhdeksi viimeisistä, vaan käsittääkseni jatkuu verkossa. Turkulaiset ovat tehneet ratkaisun, että lehden loppuessa toiminta verkossa kiihtyy ja sitä kautta toivottavasti tarjoaa jäsenille ja tässä tapauksessa myös muille mahdollisuuden tutustua artikkeleihin ja huutokauppaan. Lehden puuhamiehenä vuosikaudet toiminut Juhani Pietilä, joka on myös ehiöpuolen aitouttaja, on tehnyt pitkän päivätyön lehden parissa ja koska halukasta jatkajaa ei ole löytynyt on siirtyminen verkkoon ollut myös pakon sanelemaa. Haluan tässä(kin) kohtaa kiittä Juhania valtavasta panoksesta turkulaiseen filateliaan ja Abophil lehden eteen tehdystä työstä. Mutta… siirrytään huutokauppaan.

M30 asiaa oli omassa osastossaan tarjolla vain viiden kohteen verran. Näistä yksi kohde massaa, kaksi filateliaa ja kaksi postihistoriaa. Kiinnostavin oli ehkäpä 2½mk vihreällä leijonamerkillä lähetetty painotuotelähetys Belgiaan vuodelta 1947. Kyseessä on siis merkin käyttötarkoituksen mukainen ja oikeataksainen lähetys ja Belgia ei ole huonoin kohdemaa. Kuitenkaan kyseessä ei ole erityinen kanuuna ja se selviää myös viiden euron lähtöhinnasta. Kirjoitettaessa tätä en tiedä kohteen loppuhintaa.

Muita M30 kohteita oli tarjolla mm. Sota-ajan postin ja lentopostin osastoissa, joissa oli muutamia kohteita tarjolla. Ei kuitenkaan mitään mainittavaa. Ylivoimaisesti mielenkiintoisin M30 kohde oli myytävänä osastossa ”muut ehiöt”, jossa oli myytävänä sodan aikainen vuonna 1942 Lembergistä Suomeen lähetetty 1½mk punaisen vastausehiökortin vastausosa 25p lisämerkillä.

Postikortti maksetulla vastauksella, vastausosa lähetettynä Lembergistä 11.8.1942 Suomeen, leimattu asianmukaisesti lähetettäessä Suomessa. M30 1½mk ehiökortti ja 25p ruskea leijonamerkki, yhteensä 1,75mk. Taksa: Suomen ja Saksan välisen postisopimuksen mukainen postikortin taksa (1.4.1942-31.8.1942) 1,75mk. Mielenkiintoinen kohde. Kuva on kopio Abophilin huutokaupan kuvista.

Kohteessa on paljon hyvää. Taksa on erinomainen – Suomen ja Saksan välisen postisopimuksen ensimmäisen taksa-ajan postikorttitaksa, joka oli voimassa vain viisi kuukautta. Kortti on Suomeen lähetetty vastausehiökortti Lembergistä, eli vallatun Puolan ja Ukrainan alueella toimineesta Kenraalikuvernementista, jonka aluetta Saksa piti rautaisessa otteessaan. Lemberg, nykyiseltä nimeltään Lviv sijaitsee nykyään Ukrainassa noin 70 kilometria Puolan rajalta. Alueena Lembergiä ympäröi Galitsia, joka oli ennen ensimmäistä maailmansotaa osa Itävalta-Unkarin kuninkaallista keisarikuntaa. Ne lukijoista, jotka ovat nähneet Klaus Maria Brandauerin tähdittämän Oscar-patsaan voittaneen elokuvan Oberst Redl (Eversti Redl) voivat todeta Lembergin sijaitsevan juurikin alueella, jolta kyseinen eversti oli syntyisin. Asian vierestä totean, että tämä erinomainen elokuva on suositeltavaa katseltavaa kaikille Itävalta-Unkarin viimeisten aikojen historiasta kiinnostuneille. Palatakseni kohteeseen… se on sensuroitu sekä saksalaisen, että suomalaisen sensuurin toimesta ja siinä on asianmukaisesti myös lähetettäessä tehty leimaus Suomessa. Kuori kuuluu tunnettuun Hornitskyn kirjeenvaihtoon, josta tunnetaan tällä taksalla muutama vastaava kohde ja yhteensä 20-30 kohdetta eri ajoilta vuodesta 1941-1944 nimen omaan Galitsian alueelta Suomeen lähetettynä. Ei ihme, että kohde innosti keräilijöitä – sen hinta nousi 20 euron lähdöstä yli 145 euron.

Huomataan, että yksi kiinnostava kohde voi ”tehdä” huutokaupasta hyvän, näin kävi Abophilin huutokaupassa. Kohdetta huuteli vähintäänkin neljä keräilijää, mikä tietysti on ns. parempi saavutus. Myyjäkään ei voi olla pettynyt, koska sai varmasti markkinahinnan.

Lahden Postimerkkikerhon THK 117. päättyi 26.9. – huutokauppa on jo pidetty yli sata kertaa, mikä tietysti on aikamoinen määrä. Hienoa, että virtaa riittää… Lahden kerho on aktiivinen, vaikka korona tietysti sielläkin aiheuttaa kokouksien osallistumismäärissä suurta ”katoa”. Tämänkertaiseen huutokauppaan oli saatu M30 osastoon noin 45 kohdetta. Näistä noin 30 oli postihistoriaa ja loput filateliaa. Filateliakohteissa oli loistoleimattuja merkkejä eikä paljon muuta, joten ei niistä sen enempää. Postihistoriapuolella myytävänä oli aika tavallista tavaraa, mutta joukossa oli myös joitakin kiinnostavampia kohteita. Kotimaan lähetyksistä mainittakoon mm. 3mk harmaalla M30 leijonamerkillä kulkenut sanomalehtikääre, jonka hinta nousi vitosen pohjista aina 43 euroon saakka – eli aikamoinen nousu. Ulkomaille lähetetyistä kiinnostavimpia olivat vuonna 1941 Yhdysvaltoihin pintapostina lähetetty kirje yksin 3½mk sinisellä merkillä – muistetaan, että pintaposti kulki noihin aikoihin Yhdysvaltoihin Lissabonin kautta laivalla, mutta vain vähän aikaisemmin se oli kulkenut Neuvostoliiton läpi, kulkien laivalla Japaniin ja Japanista edelleen laivalla Yhdysvaltoihin San Pedron satamaan, josta junalla eteenpäin. Reitti alkoi kulkemalla NL:n läpi, sitten Lissabonin kautta, palasi kulkemaan NL:n läpi ja loppusyksystä-syystalvesta 1940 eteenpäin jatkui Lissabonin kautta. Tämä kirje on tätä viimeksimainittua reittiä pitkin kulkenut. Kyseinen kirje sai ”kannatusta” 5½ euron verran, kun lähtö oli viisi euroa, eli ei paljon kiinnostanut, vaikka kyseessä oli pikkuhyvä siksi, koska se edusti reittien vaihtelun tarinaa.

Postikortti Helsingistä 12.7.1937 Eshoween, Etelä-Afrikkaan. M30 2mk karmiini yksin. Taksa: Postikortti ulkomaille (1.11.1936-30.9.1942) 2,00mk. Oikeudet kuvaan kuuluvat Lahden Postimerkkikerhon HK:lle.

Kiinnostava kohde oli Etelä-Afrikkaan lähetetty postikortti 2mk karmiinilla merkillä vuodelta 1937. Kuten tiedetään 2mk karmiini oli tarkoitettu ulkomaan postikortille ja kyseessä on siis selkeästi parempi kohdemaa tämän merkin tarkoituksenmukaisella käytöllä. Asia ei järisyttävällä tavalla liikuttanut keräilijöitä, koska kortin hinta jäi alle 25 euron. Kyseessä on mielestäni kokoelmakelpoinen taksanmukainen lähetys tälle merkille ja taksalle. Ostaja teki mielestäni hyvät kaupat. Kortti on osoitettu Eshowen kaupunkiin, joka sijaitsee Etelä-Afrikan tasavallan Itä-osassa KwaZulu-Natalin osavaltiossa. Kortissa lukee P.O. KwaMondi, joka viittaa postitoimistoon, joka sijaitsi KwaMondi nimisessä paikassa. Kyseinen KwaMondi oli alunperin 1861 perustetun norjalaisen lähetysaseman nimi, joka oli saanut toimintalupansa zulukuningas Centshwayolta. Perustaja, lähetyssaarnaaja Ommund Oftebro oli saanut zuluilta nimen Mondi ja paikan nimi KwaMondi tarkoittaa käännettynä ”Mondin paikka”. Kortti jatkaa sarjassa ”postia lähetyssaarnaajille Suomesta Afrikkaan”, jota tunnetaan erityisesti suomalaisille lähetysasemille Lounais-Afrikassa. Luonnon ystävälle nykyisessä Eshowessa on nähtävää, paikkakunnalla on nimittäin yksi viidestä Etelä-Afrikan tärkeimmästä metsäalueesta, jolla tavataan mm. kameleontteja ja harvinaisia lintuja.

Syyskuu on tiukka huutokauppakuukausi ja tälläkään kertaa ei huutokauppojen määrä ollut vähäinen. M30 kohteiden taso ja määrä ei ollut kuitenkaan positiivinen yllätys, vaan kaiken kaikkiaan eletään jonkinlaista kuivaa kautta. Toki on ymmärrettävää, että aina ei voi kanuunanlaukauksia kuulua, mutta jos edes nallipyssy pamahtaisi. Nähtäväksi jää miten lokakuu näyttäytyy keräilijälle… sitä siirryn odottelemaan.

Huutokauppasyksy 2020 jatkuu

By

Philabid alustalla käy kuhina, kun huutokauppasyksy on päässyt täyteen vauhtiinsa, auki on yhtä aikaa kuusi huutokauppaa ja lisäksi ainakin Abophilin huutokauppa. Tämä tarkoittaa sitä, että keräilijällä menee aikaa tarjonnan perkaamiseen, jos kohta ensitunnelmat ovatkin sen laatuisia, että mitään isompia ihmeitä ei näköpiiriin ole sattunut. Tämä ei kuitenkaan estä asiasta raportointia ja tarjonnan läpikäyntiä.

Sinettipostin 143. huutokauppa päättyi 14.9. illalla kymmeneltä. Myytävänä oli ”M30 lähetykset” osastossa alle 20 kohdetta, joista yhdeksän meni kaupaksi. Huomasin, että erään M30-kohteen yhteydessä oli jälleen käytössä erheellinen ilmaisu painotuotekohteeseen liittyen, nimittäin Helsingin sisällä kulkeneen painotuotteen kohdeselosteessa luki ”paikallispainotuote”. Asiahan on niin, että paikallispainotuote oli loppunut lähetyslajina jo ennen mallin 1930 käyttöönottoa ja näin olleen paikallisesti lähetetty painotuote mallin merkeillä ei ole paikallispainotuote vaan paikallisesti lähetetty painotuote. Voi kuullostaa hiusten halkomiselta ja akateemiselta pohdiskelulta, mutta todellisuudessa asia on merkittävä, sillä jos kokoelmassaan ilmoittaa asian ”paikalliskirjeenä” niin tuomari huomauttaa ja kyseessä on osoitus omasta ymmärtämättömyydestä. Eli tarkkana taas kerran. Lisäksi on todettava, että ”olisi mukavaa”, jos meklarit eivät päästäisi näitä lapsuksia läpi sormiensa.

Tienhaarasta 19.12.1936 Helsinkiin lähetetty vakuutettu toisen painoluokan kirje. Vakuutussumma 477mk ja paino 38g. 2*3mk tummanoliivi, 50p vihreä ja 3kpl 10p harmaa, yhteensä 6,80mk. Taksa: Kirje (21-40g) kotimaassa (1.12.1931-15.6.1940) 4,00mk + kirjaaminen kotimaassa (1.12.1931-31.8.1942) 2,00mk + vakuutus(-1000mk)(1.1.1935-30.6.1945)0,30mk + vakuutetun lähetyksen lakkaus (1.1.1935 – 31.8.1942) 0,50mk = 6,80mk. Oikeudet kuvaan omistaa SinettiPosti HK.

Tienhaarasta 1936 lähetetty toisen painoluokan vakuutettu kirje oli tällä kertaa myydyistä M30 kohteista kallein, se nousi kuuden euron lähdöstä aina yli 36 euron. Mitään ihmeellistä ei kohteessa ollut, muuta kuin, että se oli Tienhaarasta, eli luovutetulta alueelta lähetetty. Toki se, että kohteesta oli maksettu lakkaus tekee siitä paremman kuin tavallinen vakuutettu kirje ilman lakkausta on ja onhan toinen painoluokka aina parempi kuin ensimmäinen…

Yleisesti ottaen mitään erikoista ei tällä kertaa myytävänä ollut, huomataan kuitenkin 24mk leijonamerkin singlellä lähetetty kirjattu kirje, joka myytiin hiukan alle 9 eurolla ja Ruotsiin lähetetty sensuroitu kirje 8mk violetin merkin singlellä vuodelta 1946, joka meni kaupaksi noin kahdeksalla eurolla. Kun muissakaan osastoissa ei mitään erikoista M30 säpinää ollut tarjolla jäi tämä huutokauppa mallin keräilijän osalta ”välihuutokaupaksi”.

Huutokilpailut jatkuivat 17.9. HTO huutokaupan 51. kattauksella. Kohteita M30 filateliaosastolla oli myytävänä kolmisen kymmentä ja M30 postihistoriaosastolla toiset mokomat. Käytännössä filateliapuoli keskittyi loistoleimaisten merkkien myyntiin kympin pohjilla, kuitenkin siten, että joillakin merkeillä oli pohjaksi laitettu parikin kymppiä. Ylivoimaisesti kovimman huutokilpailun kohteeksi joutui 5p ruskea merkki, jonka leimauksen kerrottiin olevan 2.1.1930 – eli merkin ensipäivä. Merkin hinta lähti käsittämättömään lentoon ja päätyi kympin pohjista aina 230 euroon saakka. Ilmeisesti jollakulla on ylimäääräistä painetta tilillään.

5p ruskea merkki leimattu 2.1.1930 tai 1939. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Oma näkemykseni merkistä on, että leimaus voi kuvan perusteella olla yhtä hyvin 1930 kuin 1939kin – voi olla, että tulee tarve lähettää tämä aitouttajalle, joka viimeistään lausuu oman mielipiteensä mikroskooppitutkimuksen jälkeen. Alla yksinkertaisen kuvankäsittelyohjelman käytön ja suurennoksen tulos – kaikki ruskeat pikselit on muutettu valkoisiksi. ”Nollan” ei pitäisi mielestäni taipua sisäänpäin.

Kuvankäsittelyohjelmalla muutettu ruskeat pikselit valkoisiksi ja vain kuvan musta väri jäänyt näkyviin.

Postihistoriapuolella oli myytävänä, kuten jo todettiin, kolmisenkymmentä kohdetta. Mukana oli muutamia postihistoriallisesti ihan kiinnostavia kohteita. Myytävänä oli kaksi sota-aikaista vakuutettua kirjettä, jotka oli sotasensuuri tarkastanut. Nämä tarkastetut vakuutetut kirjeet ovat kiinnostavia.

Huutokaupan ehkä mielenkiintoisin kommervenkki oli syyskuussa 1943 Saksaan lähetetty kirje, joka oli maksettu 2,75mk violetilla, 50p vihreällä ja 25p ruskealla M30 merkillä, eli yhteensä 3½mk. Lähetys oli siis taksan mukainen ja kuuluu Saksan erikoistaksan piiriin, joka lähettämisaikana oli voimassa. Se mikä tekee kohteesta kiinnostavan on, että syyskuussa 1942 3½mk taksalle tarkoitettu 3½mk oliivi leijonamerkki ei ollut vielä tullut julkaistuksi, se julkaistiin vasta 1.10.1942 ja näin ollen taksan maksamiseksi piti käyttää joko 3½mk sinistä merkkiä, jonka painos oli posteista jo käytännössä loppunut tai rakentaa taksa muilla merkeillä, kuten tässä on tehty. M30 75p oranssi merkki julkaistiin, jotta 2,75mk violetteja M30 merkkejä saataisiin käytettyä mahdollisimman paljon loppuun yhdessä 75p oranssin kanssa (yhdessä nämä tekevät siis 3,50mk) tämä lienee paras tämän yhden kuukauden aikaisen ”väliinputoamisen” kombinaatio. Muutkin kombinaatiot ovat hyviä, kuten tämä myytykin.

Yhden kuukauden mittainen ”väliinputoaja” ennen 3½mk oliivin merkin julkaisua. Saksan ja Suomen välisen postisopimuksen mukainen kirjeen taksa (1.9.1942 – postiyhteyden keskeytys 5.9.1944) 3,50mk. Mielenkiintoinen. Oikeudet kuvaan omistaa HTO huutokaupat.

Muuta myytyä olivat mm. 10mk sininen yksin kirjeellä Tsekkoslovakiaan, joka meni kaupaksi kympin pohjalla ja 2½mk vihreä single painotuotekortti Yhdysvaltoihin vuodelta 1947, joka myytiin viidellätoista eurolla. Tässäkin huutokaupassa oli ”välihuutokaupan” tuntua.

Alkusyksyn satoa

By

Varma merkki syksystä ei ole lintujen muutto Etelään, vaan keräilyhuutokauppojen alkaminen kesän jälkeen. Ensimmäisenä asialla tänä syksynä oli Vaasan kerhon huutokauppa. Tästä huutokaupasta jää jälkipolville kovin vähän kerrottavaa, nimittäin M30 osastossa oli myytävänä vain neljä kohdetta, joista kaikissa oli mielestäni lähtöhinnan kanssa vakavia ongelmia. Myynti jäi M30 osaston osalta odotetusti nollaan.

3mk tummanoliivin numerokuusilot. Huutokaupan kallein M30 kohde. Oikeudet kuvaan omistaa SP-lehden huutokauppa.

Seuraavana vuorossa oli Suomen Postimerkkilehden huutokauppa järjestysnumerolla 48. M30 kohteita oli myytävänä tässäkin huutokaupassa kovin vähän, laskin kolmetoista kohdetta ”Käyttösarjat 1930- jälkeen”-osastosta. Mukana oli mm. kakkosladelman 1,25mk/50p keltaisen merkin numerokuusilo parin kympin lähdöllä, joka nousi 48 euroon ja saman merkin postikorttikäyttö kotimaan postitteella, joka sekin meni kaupaksi kolmella kympillä. Korkeimmalle nousi 3mk tummanoliivin merkin numerokuusilokohde, jossa oli kaksi kuusiloa eristä 210 ja 308 ja jonka hinta nousi 70 euron limitistä aina 141 euroon saakka.

Myytävänä olleista postihistoriakohteista kiinnostavin oli mielestäni vuonna 1937 Kreikkaan lentänyt kirje, joka oli ”kokeneen” näköinen, mutta ehjä. Kreikka on ”parempi” kohdemaa. Kohteella oli aikaan tyypillinen taksa, joten harvinaisuudesta ei ole kysymys – myytiin limitiillä 10 euroa.

Tätä kirjoittaessani on ainakin viisi huutokauppaa käynnissä – eli syksy on tosiaankin alkanut, nähtäväksi jää löytyykö näistä auki olevista mitään mielenkiintoista kerrottavaa; toivottavasti kahden ensimmäisen huutokaupan anti ei ole indikatiivinen tämän syksyn kokonaiskuvasta, sillä mielenkiintoisia kohteita on ollut tarjolla harvanlaisesti.

Eräs mielenkiintoinen ja vähän ikävä asia, joka on viimeaikoina nostanut päätään on ollut erilaiset huijaukset – keräilyyn on kautta aikojen liittynyt kaiken maailman filunkia ja muunneltua totuutta. Harmittomin tämän asian ilmenemismuoto on ns. H.C. Andersen-tyyppinen liioiteltu mutta faktoiltaan totuuden mukainen kerronta myytävän kohteen hyvyydestä. Toisessa ääripäässä on ostajan rahalliseen vahingoittamiseen tähtäävä väärentäminen ja tahallinen harhaanjohtaminen. Näiden lisäksi on tietysti ylihinnoittelu ja järjetön ylihinnoittelu, mutta ne eivät ole huijausta sanan siinä merkityksessä kuin valehtelu, sillä vapaassa vaihdantataloudessa ostajalla ja myyjällä on oikeus sopia tuotteen hinta. Siinä missä arvopaperimarkkinassa ajatellaan toimivan tehokkaiden markkinoiden, joissa siis ostaja ja myyjä tietävät kohteen hinnan, eikä ns. hyvien diilien ja riskittömien voittojen eli arbitraasin tekeminen ole mahdollista, on asia täysin eri tavalla keräilymarkkinoilla. Keräilyssä nimittäin vallitsee se wanhan perimätiedon mukainen ”tieto on valttia” tilanne, joka palkitsee ne, jotka jaksavat ”opiskella” aluettaan. Kyseessä on siis asymmetrinen informaatio myyjän ja ostajan välillä, jossa tiedon määrä ratkaisee. Itse pidän tiedolla saatavan edun ajoittaista realisoitumista yhtenä filatelian koukuttavimmista asioista. Löytöjen tekeminen on huumaavaa.

Tietämättömän ”paras ystävä” keräilyssä on aitouttaja, joka on siis Liiton valtuuttama henkilö, joka voi todeta kohteen olevan väärenne tai aito, ja jonka sanaa voidaan pitää siinä määrässä kuin kenenkään ihmisen sanaa voidaan, totuutena tämän aitous-asian suhteen. Toki aitouttajan oman erikoisalan puitteissa. Aitouttaja siis ei ainoastaan totea joidenkin kohteiden olevan aitoja ja antavan niistä aitoutustodistuksen, jossa on tyypillisesti kohteen kuva, kirjallinen kuvaus kohteesta ja aitouttajan allekirjoitus, vaan aitouttajan myös leimaavat väärennettyjä kohteita väärennöksiksi. Vääräksi leimaaminen tarkoittaa siis sitä, että kohteeseen lyödään aitouttajan toimesta leimaus, jossa lukee yleensä englanniksi, ranskaksi tai saksaksi sana ”väärenne” tai ”leimaväärenne”. Lisäksi lyödään usein myös aitouttajan leimaus väärenneleiman viereen, jotta tiedetään kuka kohteen on väärenteeksi todennut.

M30 aitouttaja Hannu Kaupin väärenteeksi ”Falsificat” toteama ja leimaama kohde.

Yllä oleva postikortti joululta 1943 joukkoihin on todellisuudessa väärennös, jonka tarkoituksena on ollut istuttaa 25p vihkomerkkien pari kenttäpostin joulutaksaa mukailevalle painotuotepostikortille. Yritys ei ole mennyt aitouttajalta läpi ja kortti on leimattu väärenteeksi. Väärenneleimat näkyvät selvästi merkkien alapuolella – on syytä tuntea kyseiset merkinnät, että osaa tunnistaa väärenteeksi leimatun kohteen.

Ruotsiin lähetetty lentokohde, leimattu 1.10.1942 – ”aikainen leimaus”… kiinitetään huomio lyijykynämerkintöihin merkin alapuolella.

Kun filunki nuosee uudelle asteelle, yritetään kertaalleen väärenteeksi todettuja kohteita myydä uudelleen aitoina. Tällainen tapaus on osunut myös M30 keräilyyn, nimittäin jokin aika sitten myytiin eräässä huutokaupassa Ruotsiin lähetetty 3½mk / 2,75mk violetin merkin ”aikaisella päiväyksellä” leimattu kohde, joka oli leimattu väärenteeksi. Tuossa vaiheessa väärenneleimaus oli selkeästi näkyvissä ja kohdeteksteissä kyseinen kohde mainittiin aivan oikein väärenteeksi. Filunkia siis tässä ”ensimmäisessä myynnissä” ei ollut – väärenteitä saa myydä siinä missä muitakin kohteita, kunhan kertoo kyseessä olevan väärenteen. Itse asiassa joku saattaa olla jopa innostunut keräilemään väärenteitä.

Leimattu ”Stempel falsch” (leimaväärenne) ja ristiin ”H. Kauppi SF” – eli todettu leimaväärenteeksi. Päälle ”sopivasti” kirjoitettu lyijykynällä.

Kyseinen kohde kuitenkin ilmestyi uudelleen aitouttajan pöydälle sen myöhemmin ostaneen henkilön toimesta. Tällöin kohteelle oli ilmestynyt lyijykynämerkintä, joka ”täysin sattumalta” oli osunut juuri leimaväärennettä osoittavan leimauksen päälle. En osaa kuin ajatella, että tässä on ollut selkeästi mukana ns. huijaustarkoitus, jossa on myyty ”aikaista leimausta” aitona eteenpäin yrittämällä tökerösti peittää väärennöksen osoittava leimaus. Kuten tiedetään, ensipäiviä keräilevät ovat valmiita maksamaan aikaisista leimauksista joskus kovia hintoja ja näin he ovat huijareille ”hyvä kohde” maksuhalukkuutensa takia. En tiedä kuvittelevatko huijarit, että rikos kannattaa, sillä tämäkin tapaus on aikamoisen heikko esitys. Maine menee filatelistipiireissä hyvin nopeasti ja nimitieto leviää – hyvin nopeasti voi käydä niin, että huijari ei saa enää aitoakaan tavaraa kaupaksi.

Toinen viimeaikainen epäilyttävä M30 keräilyyn liittyvä ”tilanne” oli eräs 5mk keltaisen hammastamattoman M30 merkin postitekohteen myynti, jossa kohdetta myytiin ja sille oleva aitoutustodistuskin oli näkyvissä. Kuitenkin vain osittain, sillä koko aitoutustodistuksen alkuperäistä tekstiä näytetty – pois oli jätetty teksti, joka kertoi kohteen kunnosta olennaisia osia. Tällainen tiedon pimittäminen on tietysti myöskin väärin ja on esimerkki ”epäsymmetrisestä” tiedosta, joka osapuolten välillä vallitsee. Jos jätetään pois olennaista tietoa kohteen kunnosta, joka on alun perin näkynyt myös mukana olevasta atestista… pidän tällaista toimintaa petoksellisena; asuntokaupoissa vastaava tiedon panttaaminen myyjän tuntemasta olennaisesta viasta johtaa korvauksiin tai synnyttää oikeuden perua kaupat.

Mitä tästä opimme? Toivottavasti sen, että on syytä pitää silmät auki ja parempien kohteiden tullessa kysymykseen on syytä tutkia kohteet tarkkaan mm. väärenneleimausten havaitsemiseksi.

SFEX-2020 näyttely

By

Koronan tiimoilta on filatelian suuremman mittakaavan julkinen esittäminen saanut suuren kolauksen ja siksi onkin erittäin hienoa, että odotettu SFEX-2020 näyttely Helsingin Kaapelitehtaalla toteutui kertaalleen siirretyssä aikataulussa 15.-16.8.2020. Ehdin jo pelätä, että näyttely jouduttaisiin siirtämään toiseenkin kertaan tai jopa peruuttamaan koronatilanteen uudelleen yltyessä, mutta onneksi näin ei käynyt. Näyttely on tätä kirjoitettaessa vielä avoinna muutamia tunteja ja kuten yllä jo totean, paikkana on Kaapelitehdas Helsingissä. Näyttelypaikka koostuu kahdesta käytännössä suorakaiteen muotoisesta näyttelytilasta, ja yhdesta kauppialle ja muille ständeille varatusta aula-tilasta. Kehyksiä tilaan oli mahdutettu kokonaiset 526 ja rapiat päälle ja niiden asettelu oli kohtalaisen tiheää, mutta mielestäni kuitenkin riittävän väljää. Valaistus oli ”takareunan” osalta kohtalaisen himmeää, mutta tarkasti tihrustamalla näki tarvittavan. Sijaintinsa puolesta paikka oli erinomainen, koska pääsy näyttelypaikalle on helppoa ja mikä mukavinta parkkipaikkoja on viikonloppuisin ilmaiseksi saatavilla aivan vieressä – tämä ei suinkaan Helsingissä ole itsestään selvyys. Näyttelystä ja sen järjestelystä vastaavat Suomen Filatelistiseura, Postihistoriallinen yhdistys ja Korson filatelistit – Filatelistiliitto on toki myös mukana järjestelyissä mm. verkkosivujensa kautta, jolla näyttelyn kokoelmia on esillä.

Kauppiaita paikalla oli vain muutamia, korona oli pelottanut mm. ruotsalaiset kauppiaat pois ja ehkäpä aiheuttanut sen, että myös kauppiaiden odotukset osallistujamäärän suhteen eivät olleet ilmaistuna korkeimmassa duurissa. Tämä myöskin tarkoitti sitä, että kaikenlainen ostelu oli hiukan tavallista rajoittuneempaa. Kun lauantaina aamulla heti tilaisuuden avautumisen aikoihin olin paikalla oli sisällä vain kourallinen kävijöitä, mutta nopeasti, kymmeneen mennessä, paikalla oli jo kymmeniä ihmisiä ja lähtiessäni arvioni mukaan hiukan alle sata henkeä.

Asiaa M30 näkökulmasta katsellen täytyy todeta, että paikalla oli paljon mielenkiintoista nähtävää. Ensimmäisenä tulevat mieleen M30 postihistoriaa esitelleet kaksi kokoelmaa: Harri Ala-Honkolan ”Käyttösarja 1930 postihistoriallisia kohteita” ja Carl Appelbergin ”Definite series II Model/30”. Ala-Honkola oli ensimmäistä kertaa esittänyt kokoelman Jyväskylässä KESFILA-näyttelyssä 2018 ja Appelbergin osalta oli kyseessä jo useampaan kertaan esitellyn kokoelman osallistuminen. Kumpikin kokoelma oli mielestäni parantanut aiemmasta – Ala-Honkola oli saanut mukaan hyviä uusia kohteita mm. keskeytyneen postiyhteyden aikaisen kirjeen Latviaan vuodelta 1942, aiemmin puuttuneen kansainvälisen postiosoituksen ja muutamia hyviä kotimaan lähetyksiä. Appelbergin kokoelma oli käännetty Englanniksi – sehän oli ollut mukana Ruotsissa RPS:n kerhonäyttelyssä, mikä arvatenkin edellytti kielen vaihtoa. Käytännössä kokoelma oli laitettu uusiksi esitystapansa osalta. Huomasin myös muutamia uusia kohteita.

Harri Ala-Honkola ja hänen kokoelmansa ”Käyttösarja 1930 postihistoriallisia kohteita”.

Huomasin, että Ala-Honkolan Liiton sivuilla näkvillä oleva kokoelma ei ollut aivan täsmälleen sama kuin mikä oli Kaapelitehtaalla näytillä, sillä muutamia kohtia oli korjattu. Mm. maininta arvonlisverotoimiston lähettämästä saantitodistuksellisesta kirjeestä, jossa oli maininta ”ainoa tunnettu” oli poistettu – hyvä niin, sillä vastaavia tunnetaan (jopa samoilla merkeillä) muutamia ja näyttelyssäkin oli vastaava eräässä toisessa kokoelmassa näytillä. Yksi asia mikä minua jäi mietityttämään oli kokoelmassa esitelty kirjattu ulkomaan paketti vuodelta 1931 , jonka taksa mielestäni ei ollut oikein – en saa itse taksaa vieläkään osumaan, vaikka asiasta Harrin kanssa keskustelimme. Appelbergin kokoelmaa ei ole nähtävissä sähköisessä muodossa.

Isokokoisten kohteiden esittäminen on A4 sivuilla haastavaa ja tämä tulee Harrin kokoelmassa esille, nimittäin tiedustelulomakkeiden esittäminen siten, että esitys pysyisi ilmavana on vaikeaa – tämä mielestäni oli johtanut siihen, että kokoelman lopussa esitys hieman ”hajosi”, koska sivuille oli laitettu yksinkertaisesti liikaa tavaraa. Poisvalinta on postihistorian esittämisessä yksi vaikeimmista asioista, mutta mikäli se epäonnistuu voi lopputulos olla pahimillaan epäselvää katseltavaa. Tämän vei äärimmäisyyteen jo edesmennyt Jorma Lindeblad, joka esitti mm. kotimaan lentopostikokoelmassaan vain yhden kohteen per sivu. Tämä on ehkä liioittelua, mutta selkeää se on – jonkinlainen kompromissi siis lienee paras, varsinkin silloin, kun kohteiden koko on A4 lehdille suuri. Oli miten oli, Ala-Honkolan kokoelma on erinomainen esitys M30 postihistoriasta, jos kohta siinä, kuten lähes kaikissa kokoelmissa, on vielä parantamisen varaa.

Katsoessani läpi Appelbergin kokoelmaa osui silmääni Bulgariaan lähetetty sodan aikainen postikortti, jota esitetään harvinaisena. Kyseinen postikortti on lähetetty aikana, jolloin Bulgaria kuului Euroopan Posti- ja Pikatiedotusliittoon, eli kortti on ns. erikoistaksainen. Kortilla on lentolipuke ja Wienin sensuurimerkintä. Se mikä kortissa on pielessä on, että siitä selvästi puuttuu postimerkki, nimittäin 4mk postitalo merkin vieressä on mielestäni tyhjä aukko, jonka päällä pitäisi vähintäänkin olla leimojen väriä, jos siinä ei koskaan merkkiä ole ollut. Kun ei ole, on ollut merkki. Ja tämä onkin aivan järkeenkäypää, sillä ilman 2mk merkkiä, kortti olisi väärätaksainen, muistammehan, että lentolisä ei sisältynyt erikoistaksaan vaan Bulgariaan se oli 4mk postikortilta. Postikortin taksa oli 2mk ja näin ollen kortilla tulisi olla 6mk merkkejä. Kohdeselosteessa erikseen mainitaan ”correct postage” mikä tietysti on näin olleen väärin. Sama kohde oli näytillä jo aiemmin mm. Tampereella – lieneekö mennyt tuomareilta ohi tai onko tarkoituksella jätetty mukaan…. oikea taksaisena kyseessä olisikin erittäin kova kohde.

Bulgariaan 1944 kulkenut postikortti, merkki irronnut, jos johtuen taksa väärin.

Ala-Honkolan kokoelma sai 89 pistettä ja kultamitalin, Appelberg tällä kertaa 80 ja ison vermeilin – M30 oli siis vahvasti ja tuloksekkaasti esillä myös erikoiskokoelmien voimin! Tulosluettelossa näytettiin muistini mukaan ensimmäistä kertaa kaikkien arvosteluperusteiden pisteet erikseen – asia joka mielestäni oli aivan mahtava juttu! Avoimmuus lisää uskottavuutta, jos kohta se lisää myös spekulaatioita – ja niitähän filatelistipiireissä riittää!

M30 mielenkiintoista oli toki myös monessa muussa kokoelmassa. Tällä kertaa en tyrinyt ja jättänyt näkemättä Jouko Kaartisen kokoelman M30 käsitteleviä osia – Joukohan on eturivin ”erikoisuuksien” eli hammaste- ja painantaerikoisuuksien keräilijämme. Nähtävillä on seitsemällä sivulla useita erilaisia M30 näyttäviäkin hammastesiirtymiä, hammastamattomia merkkejä ja lisäpainaman siirtymiä. M30 osalta Hannu Kaupilla on vieläkin täydellisempi kokoelma näitä erikoisuuksia, mutta Kaartisella on laaja kattaus M30 osalta tarjolla. Myös tuomarit arvostivat Kaartisen kokoelmaa ja antoivat sille 90p ja suuren kultamitalin. Kokoelma on myös nähtävillä Liiton sivuilla.

Huomasin M17 kokoelmista kaksi samanlaista Majuri Linkalle lähetettyä M17 viimeisen päivän kirjattua kirjettä M17/M30 sekakäytöllä ja Viron erikoistaksalla Tallinnaan. Tällainen kirje (mahdollisesti toinen näistä) myytiin Hellmanin huutokaupassa jokin aika sitten. Muistan kohteen hyvin, koska se kiinnosti minuakin taksansa sekä M30 merkin käytön vuoksi. Totean tässä kohtaa ainoastaan, että kohteet ovat varmasti kulkeneita, sillä niissä on Tallinnan tuloleimaus. Toinen mielenkiintoinen juttu, jonka huomasin oli eräässä kokoelmassa käytetty maininta siitä, että 1945 julkaistu juhlaehiö ei olisi ollut nimellisarvollaan 3,50mk käypäinen postitukseen – tämä asia ei pidä paikkaansa, vaan kyseinen ehiö oli nimellisarvonsa osalta käypäinen ja näin ollen nimellisarvo pitäisi ottaa mukaan, kun taksaa lasketaan. Jeffrey Stone esitti nimen omaan näiden ehiöiden erilaisia käyttöjä muistaakseni viimeksi Tampereella.

Ehiökuoren nimellisarvo tulee ottaa mukaan taksan laskentaan.

Muitakin M30 kiinnostavia kohteita oli tietysti näytteillä – en lähde niitä sen enempää tässä avaamaan, mutta mm. hyviä sekapostitteita M17 kanssa huomasin useita ja lisäksi kaikenlaisia erikoiskokoelmissa olevia hyviä kohteita, jotka tietysti oli ajateltu erityisesti kyseisten kokoemien tarpeiden mukaan, mutta olivat myös M30 keräilijälle mieluista katseltavaa. Kaiken kaikkiaan M30 asiasta kiinnostuneelle oli paljon nähtävää.

Muuten on todettava, että näyttelyssä oli nähtävänä aivan parasta kermaa suomalaisesta tämän hetken filateliasta – erityisesti jäi mieleeni Jussi Murtosaaren M1875 kokoelma, jonka esitys ja materiaali olivat parasta mahdollista, mitä kyseisestä merkkimallista lienee koskaan nähty. Mestariluokassa oli Markku Koivuniemen kotkamerkkikokoelma parhaassa ”formussaan” ja kaunista katseltavaa. Moni kotiseutufilateliakokoelma oli parantanut ja Virtasen ”Presidents of Finland” alkaa olla jo aikamoisen hyvä. Mielestäni parasta hyvissä kokoelmissa on se, että niitä lueskelemalla oppii uutta ja oppii ymmärtämään mikä on hyvää ja harvinaista.

Arvostelusta, eli tuomarien antamista pisteistä en sano mitään muuta kuin, että silloin kun mukana on super-kovia kokoelmia, joiden pisteet menevät yli 90 pisteen on tendenssi usein ollut, että heikommat saavat ”henkistä vetoapua” ja usein käy pisteissä pieni inflaatio – mutta kuten kaikissa arvostelulajeissa, kauneus on katsojan silmässä, siksi en oikein osaa enkä halua arvostella arvostelijoita, vaan kiitän jälleen sekä tuomareita, että erityisesti järjestäjiä näyttelyn tekemisestä mahdolliseksi ja osallistujia heidän meille muille tarjoamastaan mukavasta mahdollisuudesta tutustua filatelian ihmeelliseen maailmaan.